Enpä ole blogannut aikoihin, mutta nyt kyllä. Kuvaan, millaista on olla sairauden kourissa. Sitten joskus terveenä on hyvä palata tällaiseen oloon, ei ehkä ärsyynny niin pienistä jutuista.
Kurkku on törkeän kipeä. Korviin sattuu, kun nielee. Yskiä en halua/uskalla, koska siitä tulee veren maku suussa -tunne. Kuume tärisyttää kroppaa, saa sen hytistymään. Räkää valuu ja sylkeä erittyy ihan liikaa. Sylkykuppi on tarpeen sängyllä maatessa. Aika kuluu parhaiten tietsikalla näpytellessä.
Nyt on sikaflunssaa liikkeellä, mutta mä en usko, että tämä on sitä. Arvelen, että kyse on angiinasta ja keuhkoputkentulehduksesta. Lähden vartin päästä näyttämään itteäni lekurille, jos pääsen sisälle. Eilen terveysneuvontapuhelimeen sai jonottaa 54 min, eikä siltikään vastattu. Tänään sairaanhoitajan puhelimessa nauha vastasi, että numero ei ole käytössä. Terveyspuoli olisi voinut varustautua tähän hieman paremmin resurssein. Monelle puhelu voisi riittää.
Mulla on ollut enimmillään 38,75 astetta kuumetta, joten ei mitään superkuumetta. Alaisia on pudonnut normaalimiehityksestä, tänään kuulemma oli 10/22 paikalla.
Nyt ei pysty enää kirjoittamaan, liika vilu!
torstai 12. marraskuuta 2009
maanantai 21. syyskuuta 2009
Syyskuun lopulla
Alamaissa, pettynyt, väsynyt. Kuinka ihmisluonto voi olla kavala? Ei ole mitään niin masentavaa, kuin havaita, että joku ihminen onkin pettänyt toisen luottamuksen oman etunsa vaalimisen vuoksi. Toisaalta on tietysti turha kuluttaa voimavaroja sellaisen asian taivastelemiseen tai murehtimiseen, jolle juuri tässä hetkessä ei voi mitään. En kyllä jätä asiaa tähän, vaan ilmaisen eriävän mielipiteeni. Voi kettu sentään.
Duunissa olen jo yliuupunut, vaikka on reilu kuukausi vasta töitä takana. Mistä löydän ilon takaisin? Minua harmittaa sellainen, että joudun tekemään 37 tunnin työt 26 tunnissa. Ja kotityöhommat päälle. Mikä on palkkio? Harmitus? Väsymys? Epätoivoinen olo? Minä suhtaudun väärin työhöni, ihan liian vakavasti. Miksen voi ottaa kaikkea vain kevyesti tyyliin: "Kiva päivä tänään, mitäs kivaa tänään tehdään?" Varmaan minusta näkee, että olen rasittunut ja se syö vuorovaikutustaitojani. En tiennyt, että rajani ovat näin lähellä kuin nyt näyttävät olevan. Että olen näin rajoittunut. Että alan hermostua pikkuasioista. Tai en minä tiedä, onko se enää pikkuasia, että kolmatta vuotta tuntee olevansa äärirajoilla, jatkuva riittämättömyyden tunne harteillaan, osaamattomuuden tunne taakkanaan. Miksi minun pitäisi osoittaa, että olen superpätevä ja osaan hoitaa helposti mitä vaan? En osaa, en. Enkä kohta enää edes halua.
Samalla tulisi tietysti olla kiitollinen siitä, että on ja elää. Ulkonaisesti kaikki on hyvin, olen saanut olla terve. Kiipeilykaverini menetti osan näöstään pysyvästi kesän onnettomuudessa. Eikä siis kiipeilyonnettomuudessa. Se on ihan kamalaa. Miksi valitan ja olen tyytymätön? Mitä tämä sisäinen tyytymättömyys merkitsee? Miksi olen jatkuvasti epämukavuusalueella? Mihin suuntaan minun pitäisi kehittyä ihmisenä? Vanhempana? Työssäni? Ihmissuhteissani? Pitääkö minun alkaa kirjoittaa kirjaa?
Duunissa olen jo yliuupunut, vaikka on reilu kuukausi vasta töitä takana. Mistä löydän ilon takaisin? Minua harmittaa sellainen, että joudun tekemään 37 tunnin työt 26 tunnissa. Ja kotityöhommat päälle. Mikä on palkkio? Harmitus? Väsymys? Epätoivoinen olo? Minä suhtaudun väärin työhöni, ihan liian vakavasti. Miksen voi ottaa kaikkea vain kevyesti tyyliin: "Kiva päivä tänään, mitäs kivaa tänään tehdään?" Varmaan minusta näkee, että olen rasittunut ja se syö vuorovaikutustaitojani. En tiennyt, että rajani ovat näin lähellä kuin nyt näyttävät olevan. Että olen näin rajoittunut. Että alan hermostua pikkuasioista. Tai en minä tiedä, onko se enää pikkuasia, että kolmatta vuotta tuntee olevansa äärirajoilla, jatkuva riittämättömyyden tunne harteillaan, osaamattomuuden tunne taakkanaan. Miksi minun pitäisi osoittaa, että olen superpätevä ja osaan hoitaa helposti mitä vaan? En osaa, en. Enkä kohta enää edes halua.
Samalla tulisi tietysti olla kiitollinen siitä, että on ja elää. Ulkonaisesti kaikki on hyvin, olen saanut olla terve. Kiipeilykaverini menetti osan näöstään pysyvästi kesän onnettomuudessa. Eikä siis kiipeilyonnettomuudessa. Se on ihan kamalaa. Miksi valitan ja olen tyytymätön? Mitä tämä sisäinen tyytymättömyys merkitsee? Miksi olen jatkuvasti epämukavuusalueella? Mihin suuntaan minun pitäisi kehittyä ihmisenä? Vanhempana? Työssäni? Ihmissuhteissani? Pitääkö minun alkaa kirjoittaa kirjaa?
tiistai 8. syyskuuta 2009
Long time, no see
Onpa kulunut aikaa viime bloggauksesta. Ei sillä, etteikö olisi ajatuksia risteillyt mielessä, mutta aika ja voimat ovat olleet kortilla. Niin kuin nytkin. Jos on valittava uni ja lepo, niin valitsen ennemmin sen kuin kirjoittamisen. Sitä paitsi tätähän eivät lue muut kuin minä, joten senkään puolesta ei haittaa, vaikka taukoa tulee.
Kaksi ja puoli viikkoa sitten kaaduin töissä ja löin pääparkani pahemman kerran (-> lievä aivotärähdys) ja toisen käden pikkusormen ylin nivel meni pois paikoiltaan. Sattui ja sattuu vieläkin. Länkkärikisat jäivät sitten osaltani, mutta Fifin kurssiin osallistuin. Olikin onneksi ihan hyvä kurssi. Nyt hevoset on taas kierrossa, enkä saa Lolaa varmaan aikoihin ratsukseni, hmph. No, huomaapa taas, millaiset taidot todellisuudessa ovat.
Minusta tuntuu, että teen nykyään vain töitä ja töitä ja olen ihan väsynyt. Olen alkanut käydä erilaisissa jumpissa, joista lattariaerobic on todella mukavaa ja innostavaa.
Toisen kerran lisää...
Kaksi ja puoli viikkoa sitten kaaduin töissä ja löin pääparkani pahemman kerran (-> lievä aivotärähdys) ja toisen käden pikkusormen ylin nivel meni pois paikoiltaan. Sattui ja sattuu vieläkin. Länkkärikisat jäivät sitten osaltani, mutta Fifin kurssiin osallistuin. Olikin onneksi ihan hyvä kurssi. Nyt hevoset on taas kierrossa, enkä saa Lolaa varmaan aikoihin ratsukseni, hmph. No, huomaapa taas, millaiset taidot todellisuudessa ovat.
Minusta tuntuu, että teen nykyään vain töitä ja töitä ja olen ihan väsynyt. Olen alkanut käydä erilaisissa jumpissa, joista lattariaerobic on todella mukavaa ja innostavaa.
Toisen kerran lisää...
torstai 16. heinäkuuta 2009
Yömyöhällä
Kuu möllöttää keltaisena puolikkaana tummahkolla taivaalla. Heinäkuu on jo taittunut yli puolivälin, mikä näkyy pimenevissä öissä. Haikeaa! Mutta vähän taianomaistakin...
Kukahan tätä blogia oikein päivittäisi? Tapahtunut on niin paljon, ettei tahdo perässä pysyä.
- Ennen juhannusta oli kaameaa papereiden siivoamista kotona ja työpaikan tilanvaihdosta johtuvaa hommaa siellä työpaikalla. Vaikka siis on lomaa.
- Juhannuksen jälkeen harrastin tehoratsastusta ennen länkkärikisoja. Kisat meni kohtalaisen kivasti, kolme sijoitustakin tuli. Koulukamoissa ratsastaminen HUS-luokassa (ei se sairaanhoitopiiri) oli kivaa, ja tulin jopa toiseksi! Hehe... Pleasuren tulokseen olin kaikkein tyytyväisin. Oli luvattu upeaa hellepäivää, mutta aamulla oli taivas pilvessä ja harmaana ja kisojen alkaessa alkoi sadekin. Kummallista! Sitten seuraava päivä oli taas aurinkoinen ja helteinen.
- Kisojen jälkeen maanantaina mälläsin Rellun ridauspaikan tienhaarassa yhden ratsastuskaverin kanssa. Ei näyttänyt ensin ihan hirveän pahalta, mutta lunastukseen se sitten meni kuitenkin. Hirveästi hommaa paperiasioissa! Ja vähän harmittikin, mutta onneksi kelleen ei käynyt kuinkaan. Vika ilmeisesti molemmissa kuskeissa?
- To 2.7. lähdin vaelluskaiman kanssa aamuvarhaisella Pariisin kautta Italiaan, tarkemmin sanoen Venetsiaan. Jobinpostia oli tullut jo lähdön aattoiltana; opasporukka oli joutunut onnettomuuteen Itävallassa. Tilanteen vakavuus selvisi vasta Pariisissa tekstiviestin kautta ja lopulta Venetsian lentokentällä puhelun yhteydessä. Siitä sitten alkoi Italian-seikkailumme, joka olikin oikein mukava, mutta siitä on ihan oma juttunsa, joka täydentyy joskus lähiaikoina.
- Kun ti 7.7. palasimme kotimaahan, niin seuraavana aamuna olikin aikainen lähtö Tallinnan-lautalle. Harmi vaan, että matkatavarat Venetsiasta olivat jääneet Pariisin kentälle. SEkä matkalaukkuni että pikku linkkuuveitseni eri kassissa. Myös kaiman kamat jäivät sinne. Meillä oli toiveita saada ne illan viimeisellä Pariisin-koneella, joka oli perillä iltayhdeltätoista. Vähän jännitti, kuinka käy, koska tarvitsin matkalaukussa olevia tavaroita uudelle reissulle. Kaivattu soitto pirisi puoli kahdeltatoista ja kävin hakemassa laukut kentältä, tosin melkoisen uupuneena. Sitten vielä pyykinpesua ja pakkausta - naapuriparat!
- ke 8.7. - la 11.7. Saarenmaan pyöräilymatka. Kiva majoitus Riksussa Muhan puhketalussa. Kiva uintireissu ekana iltana merenrannalla; ukkosti ja satoi. Kiva kaatosade ja myrskytuuli ekana pyöräilypäivänä torstaina - ei keretty fillaroida kuin n. 30 km ja siitä puolet kaatosateessa ja mukavassa vastatuulessa. Onneksi oli kypärä päässä, kun oksia ja käpyjä satoi puista alas! Alkutaivat tosin oli vielä aurinkoinen ja silloin tutustuimme Jyväskylän yliopiston viestinnän laitoksen apulaisprofessoriin ja hänen isosetänsä synnyinpaikkaan. Saarenmaan linna tuli nähtyä ja tuettua paikallisia käsityöläisiä (ostettiin koruja). Saarenmaalla on ilmeisesti tapana, että kun lasiin kaadetaan jotain (alkomahoolia), niin se täytetään piripintaan!
Perjantaina fillaroitiin 75 km - kiva reissu, jonka aikana nähtiin Loonan kartano, Kihelkonnan kirkko ja posti/kauppa, Korunan merenranta ja paljon suoria maanteitä päällystettynä ja hiekkapintaisena. Illalla lisäksi ratsastus - todella mukavaa laukkailla pellolla ja kulkea merenrannalla! Lauantainaajettiin autolla matka, joka piti alunperin fillaroida, eli kävimme Saarenmaan eteläkärjessä, jossa oli majakka ja kapeneva hiekkaniemi meren rannalla. Panga tuli myös nähtyä. Harmi kyllä Kuressaaressa kuskimme peruutti taakse ilmestyneeseen autoon ja fillarimme vaurioituivat, mutta luultiin, että vain lievästi. Lautalle tulikin melkoinen hoppu - sekä mantereelle menevälle että sen jälkeen Helsingin-lautalle. Marginaalia ei jäänyt kuin varttitunti, huh, mutta onneksi kuitenkin ehdimme. Kotona yömyöhään. Suomessa satoi...
- Maanantaina piti sitten alkaa selvitellä kaikkia kulkuvälineasioita. Sain ruinattua 4500 e lunastusrahaa Rellustani. Fillarit vietiin pyöräkauppaan katselmukseen. Eilen tuli tieto, että nekin menevät lunastukseen. Voi kuusi! Rungot olivat vääntyneet rysäyksen yhteydessä. Pah! No, puoliso hankki uuden pyörän heti eilen ja sai paremman kuin mitä entinen oli. Minä hoidin pyörien vakuutusasioita virkailijan kanssa. Nähtäväksi jää, mikä on lunastusarvo ja saako jotain vielä matkavakuutuksesta (kiitos ammattijärjestö!) sen päälle. Koko alkuviikon surffailin netissä autoilmoitusten parissa ja otin yhteyttä pariin autoaan myyvään henkilöön.
Tänään tuli lunastuspaperit ja mentiin Tuusulaan katsomaan yhtä ooppelia, jonka bongasin netistä. Se oli niin hyvän näköinen ja oloinen, että koeajoin, vein autotohtorille, odotin pitkään ja sain ok-paperit sieltä suunnasta. Sitten teinkin jo kaupat autosta ja nyt minulla on sitten uusi vanha opel käytössäni. Niin se sitten vain kävi. Illan ratsastuksen jälkeen olikin todella uupunut olo kerta kaikkiaan, hoh-hoijjaa...
Sellaista siis viime aikoina. Nyt petiin.
Kukahan tätä blogia oikein päivittäisi? Tapahtunut on niin paljon, ettei tahdo perässä pysyä.
- Ennen juhannusta oli kaameaa papereiden siivoamista kotona ja työpaikan tilanvaihdosta johtuvaa hommaa siellä työpaikalla. Vaikka siis on lomaa.
- Juhannuksen jälkeen harrastin tehoratsastusta ennen länkkärikisoja. Kisat meni kohtalaisen kivasti, kolme sijoitustakin tuli. Koulukamoissa ratsastaminen HUS-luokassa (ei se sairaanhoitopiiri) oli kivaa, ja tulin jopa toiseksi! Hehe... Pleasuren tulokseen olin kaikkein tyytyväisin. Oli luvattu upeaa hellepäivää, mutta aamulla oli taivas pilvessä ja harmaana ja kisojen alkaessa alkoi sadekin. Kummallista! Sitten seuraava päivä oli taas aurinkoinen ja helteinen.
- Kisojen jälkeen maanantaina mälläsin Rellun ridauspaikan tienhaarassa yhden ratsastuskaverin kanssa. Ei näyttänyt ensin ihan hirveän pahalta, mutta lunastukseen se sitten meni kuitenkin. Hirveästi hommaa paperiasioissa! Ja vähän harmittikin, mutta onneksi kelleen ei käynyt kuinkaan. Vika ilmeisesti molemmissa kuskeissa?
- To 2.7. lähdin vaelluskaiman kanssa aamuvarhaisella Pariisin kautta Italiaan, tarkemmin sanoen Venetsiaan. Jobinpostia oli tullut jo lähdön aattoiltana; opasporukka oli joutunut onnettomuuteen Itävallassa. Tilanteen vakavuus selvisi vasta Pariisissa tekstiviestin kautta ja lopulta Venetsian lentokentällä puhelun yhteydessä. Siitä sitten alkoi Italian-seikkailumme, joka olikin oikein mukava, mutta siitä on ihan oma juttunsa, joka täydentyy joskus lähiaikoina.
- Kun ti 7.7. palasimme kotimaahan, niin seuraavana aamuna olikin aikainen lähtö Tallinnan-lautalle. Harmi vaan, että matkatavarat Venetsiasta olivat jääneet Pariisin kentälle. SEkä matkalaukkuni että pikku linkkuuveitseni eri kassissa. Myös kaiman kamat jäivät sinne. Meillä oli toiveita saada ne illan viimeisellä Pariisin-koneella, joka oli perillä iltayhdeltätoista. Vähän jännitti, kuinka käy, koska tarvitsin matkalaukussa olevia tavaroita uudelle reissulle. Kaivattu soitto pirisi puoli kahdeltatoista ja kävin hakemassa laukut kentältä, tosin melkoisen uupuneena. Sitten vielä pyykinpesua ja pakkausta - naapuriparat!
- ke 8.7. - la 11.7. Saarenmaan pyöräilymatka. Kiva majoitus Riksussa Muhan puhketalussa. Kiva uintireissu ekana iltana merenrannalla; ukkosti ja satoi. Kiva kaatosade ja myrskytuuli ekana pyöräilypäivänä torstaina - ei keretty fillaroida kuin n. 30 km ja siitä puolet kaatosateessa ja mukavassa vastatuulessa. Onneksi oli kypärä päässä, kun oksia ja käpyjä satoi puista alas! Alkutaivat tosin oli vielä aurinkoinen ja silloin tutustuimme Jyväskylän yliopiston viestinnän laitoksen apulaisprofessoriin ja hänen isosetänsä synnyinpaikkaan. Saarenmaan linna tuli nähtyä ja tuettua paikallisia käsityöläisiä (ostettiin koruja). Saarenmaalla on ilmeisesti tapana, että kun lasiin kaadetaan jotain (alkomahoolia), niin se täytetään piripintaan!
Perjantaina fillaroitiin 75 km - kiva reissu, jonka aikana nähtiin Loonan kartano, Kihelkonnan kirkko ja posti/kauppa, Korunan merenranta ja paljon suoria maanteitä päällystettynä ja hiekkapintaisena. Illalla lisäksi ratsastus - todella mukavaa laukkailla pellolla ja kulkea merenrannalla! Lauantainaajettiin autolla matka, joka piti alunperin fillaroida, eli kävimme Saarenmaan eteläkärjessä, jossa oli majakka ja kapeneva hiekkaniemi meren rannalla. Panga tuli myös nähtyä. Harmi kyllä Kuressaaressa kuskimme peruutti taakse ilmestyneeseen autoon ja fillarimme vaurioituivat, mutta luultiin, että vain lievästi. Lautalle tulikin melkoinen hoppu - sekä mantereelle menevälle että sen jälkeen Helsingin-lautalle. Marginaalia ei jäänyt kuin varttitunti, huh, mutta onneksi kuitenkin ehdimme. Kotona yömyöhään. Suomessa satoi...
- Maanantaina piti sitten alkaa selvitellä kaikkia kulkuvälineasioita. Sain ruinattua 4500 e lunastusrahaa Rellustani. Fillarit vietiin pyöräkauppaan katselmukseen. Eilen tuli tieto, että nekin menevät lunastukseen. Voi kuusi! Rungot olivat vääntyneet rysäyksen yhteydessä. Pah! No, puoliso hankki uuden pyörän heti eilen ja sai paremman kuin mitä entinen oli. Minä hoidin pyörien vakuutusasioita virkailijan kanssa. Nähtäväksi jää, mikä on lunastusarvo ja saako jotain vielä matkavakuutuksesta (kiitos ammattijärjestö!) sen päälle. Koko alkuviikon surffailin netissä autoilmoitusten parissa ja otin yhteyttä pariin autoaan myyvään henkilöön.
Tänään tuli lunastuspaperit ja mentiin Tuusulaan katsomaan yhtä ooppelia, jonka bongasin netistä. Se oli niin hyvän näköinen ja oloinen, että koeajoin, vein autotohtorille, odotin pitkään ja sain ok-paperit sieltä suunnasta. Sitten teinkin jo kaupat autosta ja nyt minulla on sitten uusi vanha opel käytössäni. Niin se sitten vain kävi. Illan ratsastuksen jälkeen olikin todella uupunut olo kerta kaikkiaan, hoh-hoijjaa...
Sellaista siis viime aikoina. Nyt petiin.
tiistai 7. heinäkuuta 2009
Matkailu avartaa
Nytpä on reissu tehtynä, eikä mikään mennyt niin kuin kuvittelimme. Kaiman kanssa lähdettiin kiipeilemään Dolomiiteille ja päädyttiin Venetsiaan ja Gardajärvelle - lähes - turistimatkalle! Ei voi silti valittaa, matka oli hieno kokemus. Päästiin me sitä paitsi vuorille vaeltamaankin ihan tarpeeksi, enkä ole ollenkaan pahoillani siitä, että leirintämajoitukset vaihtuivat edullisiin hotelliyöpymisiin.
Kiipeilyrintamalla tuli vakaviakin vastoinkäymisiä oppaiden elämässä matkanteon yhteydessä. Onneksi ei supervakavaa, mutta ihan tarpeeksi niin, että me totesimme, että voimme järjestää itsellemme Italiassa kuudeksi päiväksi omaa ohjelmaa. Pariisin lentoasemalla käytiin hiljentymiskappelissa ja saatiin rohkaisua sanasta ("En minä jätä teitä orvoiksi...") ja Venetsian aeoroportolla sitten funtsattiin, että mitäs nyt tehdään? Siitä se sitten alkoi: järjestyi kiva pensionaatti ja edullinen Venetsian keskustasta, Venetsian maisemakierros - viime kerrasta olikin 26v. ja sitä edellisestä 38v. - ja sitten kohti Gardajärveä. Puoliso infosi aikatauluista ja varasi Malcesinesta hotellin kolmeksi yöksi, joten matkasimme Veronaan junalla ja sieltä bussilla Gardajärven itärannalle. Silloin kyllä iloitsi kännykän ja internetin olemassaolosta!
Malcesinessa pääsimme kiipeämään Monte Baldolle ensin kabiinihissin avustamana, joten ensimmäiset 1760 m merenpinnasta taittuivat melko mukavasti, tosin kuin sardiinina purkissa. Sieltä Monte Altissimo di Nagolle omin jaloin kavuten, siinä olikin hommaa. Aurinko poltti hartiat ja kädet ja jalat ja kaiken, mihin osui. Lämpöä vuorillakin lähemmäs +30! Ihanan upeat maisemat ja mahtavaa saada kulkea vuorenrinteitä. Takaisin tullessamme nousimme todella vaativan rinteen ylös ja kuulimme sekä näimme murmelin matkan varrella. Ehdittiin jopa kabiiniin ennen viimeistä laaksoon laskeutumista ja näin vältettiin neljän tunnin alas kapuaminen...
Kiipeilyrintamalla tuli vakaviakin vastoinkäymisiä oppaiden elämässä matkanteon yhteydessä. Onneksi ei supervakavaa, mutta ihan tarpeeksi niin, että me totesimme, että voimme järjestää itsellemme Italiassa kuudeksi päiväksi omaa ohjelmaa. Pariisin lentoasemalla käytiin hiljentymiskappelissa ja saatiin rohkaisua sanasta ("En minä jätä teitä orvoiksi...") ja Venetsian aeoroportolla sitten funtsattiin, että mitäs nyt tehdään? Siitä se sitten alkoi: järjestyi kiva pensionaatti ja edullinen Venetsian keskustasta, Venetsian maisemakierros - viime kerrasta olikin 26v. ja sitä edellisestä 38v. - ja sitten kohti Gardajärveä. Puoliso infosi aikatauluista ja varasi Malcesinesta hotellin kolmeksi yöksi, joten matkasimme Veronaan junalla ja sieltä bussilla Gardajärven itärannalle. Silloin kyllä iloitsi kännykän ja internetin olemassaolosta!
Malcesinessa pääsimme kiipeämään Monte Baldolle ensin kabiinihissin avustamana, joten ensimmäiset 1760 m merenpinnasta taittuivat melko mukavasti, tosin kuin sardiinina purkissa. Sieltä Monte Altissimo di Nagolle omin jaloin kavuten, siinä olikin hommaa. Aurinko poltti hartiat ja kädet ja jalat ja kaiken, mihin osui. Lämpöä vuorillakin lähemmäs +30! Ihanan upeat maisemat ja mahtavaa saada kulkea vuorenrinteitä. Takaisin tullessamme nousimme todella vaativan rinteen ylös ja kuulimme sekä näimme murmelin matkan varrella. Ehdittiin jopa kabiiniin ennen viimeistä laaksoon laskeutumista ja näin vältettiin neljän tunnin alas kapuaminen...
perjantai 12. kesäkuuta 2009
Suomalainen kesäyö 12.6.
Eipä nukuta, vaikka vähän väsyttää. Hassua, vai mitä? Söin liian raskaasti illalla ja nyt saan kärsiä siitä.
Taivas on valoisa ja lähes pilvetön, suomalainen kesäyö parhaimmillaan. Olisipa vaan lämmintä lisäksi!
Huomenna on tarkoitus laittaa perunat maahan palstalleni. Siellä saisi menemään vaikka koko päivän, taistoa maasta puskevaa vihreää vastaa riittää. Jos kaikki maasta esiin työntyvä kasvusto olisi syömäkelpoista, niin maailman nälänhätä pienenisi oitis. Tietysti ongelma on siinä, että kaikin paikoin sitä vihreää ei kasva ja kaikki ei ole syötävää. Tänään Hesarissa kerrottiin kaikista luonnonkasveista, mitä voi hyvin nauttia ruokana. Isäni esikuvan mukaan keräsin lounassalaatin pihamaan voikukanlehdistä. Olivatko sitten ne vai Jumbon Coffee Housen espresso syynä, mutta tunsin oloni hieman huonovointiseksi. Voisin huomenna vaihtaa vaikka käenkaaliin. Ketunleipiä on kohtalaisen paljon tuossa lähimetsässä, joten eikun nipsimään vaan.
Itse asiassa mulla on näytönsäästäjänä kuva kuusimetsästä, jossa levittäytyy kauniin vehreä ketunleipämatto. Vesi herahtaa kielelle...? Laitanpa sen uudeksi profiilikuvakseni.
Taivas on valoisa ja lähes pilvetön, suomalainen kesäyö parhaimmillaan. Olisipa vaan lämmintä lisäksi!
Huomenna on tarkoitus laittaa perunat maahan palstalleni. Siellä saisi menemään vaikka koko päivän, taistoa maasta puskevaa vihreää vastaa riittää. Jos kaikki maasta esiin työntyvä kasvusto olisi syömäkelpoista, niin maailman nälänhätä pienenisi oitis. Tietysti ongelma on siinä, että kaikin paikoin sitä vihreää ei kasva ja kaikki ei ole syötävää. Tänään Hesarissa kerrottiin kaikista luonnonkasveista, mitä voi hyvin nauttia ruokana. Isäni esikuvan mukaan keräsin lounassalaatin pihamaan voikukanlehdistä. Olivatko sitten ne vai Jumbon Coffee Housen espresso syynä, mutta tunsin oloni hieman huonovointiseksi. Voisin huomenna vaihtaa vaikka käenkaaliin. Ketunleipiä on kohtalaisen paljon tuossa lähimetsässä, joten eikun nipsimään vaan.
Itse asiassa mulla on näytönsäästäjänä kuva kuusimetsästä, jossa levittäytyy kauniin vehreä ketunleipämatto. Vesi herahtaa kielelle...? Laitanpa sen uudeksi profiilikuvakseni.
sunnuntai 7. kesäkuuta 2009
Varhain sunnuntaiaamuna
Kello alkaa olla 2.28 ja olen vielä melkoisen pirteä. Palasin juuri Kymen ja Etelä-Karjalan kiertomatkalta; Kotkan kautta Lappeenrantaan ja Luumäen ja Kouvolan kautta kotiin. Lappeenrannassa vietettiin yhteisen kummitytön ylioppilasjuhlia ja spatseerattiin linnoituksilla, Saimaan rannalla, tutustuttiin Suomen vanhimpaan ortodoksikirkkoon sekä käytiin syömässä maistuva päivällinen. Aluksi ja lopuksi oltiin kaiman ja tämän tyttärien kanssa kurssikamun luona ja maisteltiin cava rosadoa ja suklaakakkua. Nii-in, sekä alussa että lopussa molempia. Ei hassumpi yhdistelmä!
Yhdeksän maissa menin tervehtimään kummipojan vanhempia (=tyttären kummit) ja lampaita Luumäellä. Heillä oli siis näitä lampaita ja pääsiäisenä syntyneitä somia karitsoita. Ihana maalaisidylli. Sitten juteltiin ja juotiin kahvia. Yösijaa tarjottiin, mutta päätin kuitenkin lähteä paluumatkalle, vaikka kello oli jo yksitoista illalla ja väsymys painoi hieman valmiiksi silmiä. Oli yhä valoisaa, vaikkakin pilvistä. Kylmää oli ollut koko päivän. Sitten vaan ajettiin tai siis minä ajoin ja kuuntelin musiikkia. Kuuntelin James Bluntia ja toistamiseen Coldplayn uusimmat cd:t. Korian Abc:llä tuli vähän uskonpuute. Tankkasin, enkä saanut ensimmäisestä mittarista kuin vaivaiset viisi litraa heruttelemalla. Siinä oli jotain vikaa, vikaa, vikaa...
Tie oli hyvä ja leveä, keli ok ja vain vähän autoilijoita liikkeellä. Siinähän se meni aina 10 km kerrallaan - sitten tavoite seuraavan kymmenen kilometrin umpeutumiseen ja sitä rataa aina Porvoon moottoritielle ja Kehä kolmoselle asti. Kehällä sain poliisit peräpuskuriini roikkumaan, mutta eivät halunneet huomauttaa, vaikka pikkuisen taisi olla liikaa vauhtia. Kaakkoistaivaalla möllötti suuri keltaoranssi täysikuu ja pohjoistaivaalla alkoi horisontissa kajastaa jo uuden aamun valo. Lauloin Jamesin ja Chrisin mukana pysyäkseni hereillä ja hyvin sitten pääsin kotiin asti. Onhan se aika mielenkiintoista ajella yöaikaan, muttei välttämättä ihan maailman viisainta touhua. Parempi puolisko valvoi kotiintulooni asti, taisi olla huolissaan. Nyt ei sitten uni tule silmään ylettömän kahvinjuonnin ja Fenixin kittamisen jälkeen.
Oli mukava Kymi-Karjala-turnéé. Kyllä sitä vaan päivässäkin ehtii kaikenlaista!
Yhdeksän maissa menin tervehtimään kummipojan vanhempia (=tyttären kummit) ja lampaita Luumäellä. Heillä oli siis näitä lampaita ja pääsiäisenä syntyneitä somia karitsoita. Ihana maalaisidylli. Sitten juteltiin ja juotiin kahvia. Yösijaa tarjottiin, mutta päätin kuitenkin lähteä paluumatkalle, vaikka kello oli jo yksitoista illalla ja väsymys painoi hieman valmiiksi silmiä. Oli yhä valoisaa, vaikkakin pilvistä. Kylmää oli ollut koko päivän. Sitten vaan ajettiin tai siis minä ajoin ja kuuntelin musiikkia. Kuuntelin James Bluntia ja toistamiseen Coldplayn uusimmat cd:t. Korian Abc:llä tuli vähän uskonpuute. Tankkasin, enkä saanut ensimmäisestä mittarista kuin vaivaiset viisi litraa heruttelemalla. Siinä oli jotain vikaa, vikaa, vikaa...
Tie oli hyvä ja leveä, keli ok ja vain vähän autoilijoita liikkeellä. Siinähän se meni aina 10 km kerrallaan - sitten tavoite seuraavan kymmenen kilometrin umpeutumiseen ja sitä rataa aina Porvoon moottoritielle ja Kehä kolmoselle asti. Kehällä sain poliisit peräpuskuriini roikkumaan, mutta eivät halunneet huomauttaa, vaikka pikkuisen taisi olla liikaa vauhtia. Kaakkoistaivaalla möllötti suuri keltaoranssi täysikuu ja pohjoistaivaalla alkoi horisontissa kajastaa jo uuden aamun valo. Lauloin Jamesin ja Chrisin mukana pysyäkseni hereillä ja hyvin sitten pääsin kotiin asti. Onhan se aika mielenkiintoista ajella yöaikaan, muttei välttämättä ihan maailman viisainta touhua. Parempi puolisko valvoi kotiintulooni asti, taisi olla huolissaan. Nyt ei sitten uni tule silmään ylettömän kahvinjuonnin ja Fenixin kittamisen jälkeen.
Oli mukava Kymi-Karjala-turnéé. Kyllä sitä vaan päivässäkin ehtii kaikenlaista!
tiistai 2. kesäkuuta 2009
Maalausta ja muuta
Voihan hitto, ikinä en enää ala maalata mitään ulkohuonekaluja. Aika moni asia meni pieleen, lähtien maalausjärjestyksestä ja päättyen siihen, että tuolin istuinosa kellahti ruohoon ja oli sen jälkeen melko vihreä. Siis ruohot tarttuivat kiinni maaliin ja maali ruohoon. Aika näppärää!
Jo siinä vaiheessa, kun olin vetänyt ensimmäiset siveltimenvedot, tiesin, ettei olisi pitänyt edes aloittaa koko hommaa. Myöhäistä silloin. Toisesta tuolista ja puusohvasta lähtevät kyllä maalarinteippisuojaukset tosi nopeasti pois - niitä en todellakaan aio maalata (lue: pilata).
No sitten mulla ei tietenkään ollut tärpättiä. Onneksi kynsilakanpoistoaine ajoi saman asian, paitsi sekin loppui. Iho kyllä tykää hyvää tällaisesta..., kädet ovat ihan korppua.
Duunijutut eivät paljoa edistyneet tänään. Sain kyllä tilattua pari monistetta, jotka olivat viivästyneet.
Illalla oli tenniskurssi. Meitä oli vain kaksi jatkokurssilla, ja se toinen ei ollut pelannut juuri paljoakaan, mutta oppi hämmästyttävän nopeasti. Puisto- ja vihermiehiä. Oma kämmenlyönti alkoi tänään löytää rytmin aika kivasti, mutta kahden käden rysty on edelleen tosi heikko. Onneksi sentään voitin lopuksi käydyn pelin.
Parempi puolisko on reissussa Saksanmaalla ja Elde Ausseissa. Siellä hän saanee seurata kengurujen loikkimista! =)
Ei ollut yksi ihminen vielä vaivautunut huomioimaan viimeisiä duunijuttuja, vaikka niistä oli sovittu, että asiat hoidetaan tällä viikolla. Mitä lyödään vetoa, että ei hoidakaan? Vastaavia kokemuksia on muitakin kuin parin vuoden takainen juttu. Ei siinä mukavuus auta, kun sanat eivät muutu teoiksi. On aina niin helppo luvata ja sitten unohtaa...
Nyt pehkuun, sänky kutsuu lomalaista.
Jo siinä vaiheessa, kun olin vetänyt ensimmäiset siveltimenvedot, tiesin, ettei olisi pitänyt edes aloittaa koko hommaa. Myöhäistä silloin. Toisesta tuolista ja puusohvasta lähtevät kyllä maalarinteippisuojaukset tosi nopeasti pois - niitä en todellakaan aio maalata (lue: pilata).
No sitten mulla ei tietenkään ollut tärpättiä. Onneksi kynsilakanpoistoaine ajoi saman asian, paitsi sekin loppui. Iho kyllä tykää hyvää tällaisesta..., kädet ovat ihan korppua.
Duunijutut eivät paljoa edistyneet tänään. Sain kyllä tilattua pari monistetta, jotka olivat viivästyneet.
Illalla oli tenniskurssi. Meitä oli vain kaksi jatkokurssilla, ja se toinen ei ollut pelannut juuri paljoakaan, mutta oppi hämmästyttävän nopeasti. Puisto- ja vihermiehiä. Oma kämmenlyönti alkoi tänään löytää rytmin aika kivasti, mutta kahden käden rysty on edelleen tosi heikko. Onneksi sentään voitin lopuksi käydyn pelin.
Parempi puolisko on reissussa Saksanmaalla ja Elde Ausseissa. Siellä hän saanee seurata kengurujen loikkimista! =)
Ei ollut yksi ihminen vielä vaivautunut huomioimaan viimeisiä duunijuttuja, vaikka niistä oli sovittu, että asiat hoidetaan tällä viikolla. Mitä lyödään vetoa, että ei hoidakaan? Vastaavia kokemuksia on muitakin kuin parin vuoden takainen juttu. Ei siinä mukavuus auta, kun sanat eivät muutu teoiksi. On aina niin helppo luvata ja sitten unohtaa...
Nyt pehkuun, sänky kutsuu lomalaista.
maanantai 1. kesäkuuta 2009
Hellepäivä
Aurinkoinen, helteinen päivä takana. Todella kuumaa heti aamusta alkaen. Nurmikko sai kyytiä jo aamupäivällä, ja bikineissäkin sai hikoilla. Ihanan lämmintä!
Ihme kyllä olin pihahommissa jo aikaisin, vaikka takana oli lyhyt yö. Kotiuduin yöbussilla puoli neljän maissa. Satakielet taas lauloivat kesäyössä, oli vielä lämmintä ja jo valoisaa.
Ilta kanssaeläjien seurassa oli enimmäkseen mukava. Mettiäiset lensivät kukasta kukkaan. Ja kukkia ja mettä riitti. Tavallaan surullista, vaikkei kovin yllättävää. Aika moni nollasi laskurin päättyneen työrupeaman jälkeen. Orkesteri kuitenkin soitti vahvasti ja solisti oli Sipoosta - musiikillisesti onnistunut ilta!
Kuinkahan moni viime yönä koki rakastumisen huumaa? Kuinka moni taas pohti elämän merkillisyyttä? Ja miten moni päihdytti aistinsa ja arvostelukykynsä? Helsingin yössä näki monenlaista kulkijaa - uudet ylioppilaslakit kallellaan, korot kopisten, askel huojahtaen, busseihin ahtautuen, takseihin jonottaen. Pettyneitä, väsyneitä, juhlivia, hilpeitä ihmisiä vaaleneva yötaivas ja jostain kuuluvat lintujen äänet taustanaan. Elämän realismia?
Ihme kyllä olin pihahommissa jo aikaisin, vaikka takana oli lyhyt yö. Kotiuduin yöbussilla puoli neljän maissa. Satakielet taas lauloivat kesäyössä, oli vielä lämmintä ja jo valoisaa.
Ilta kanssaeläjien seurassa oli enimmäkseen mukava. Mettiäiset lensivät kukasta kukkaan. Ja kukkia ja mettä riitti. Tavallaan surullista, vaikkei kovin yllättävää. Aika moni nollasi laskurin päättyneen työrupeaman jälkeen. Orkesteri kuitenkin soitti vahvasti ja solisti oli Sipoosta - musiikillisesti onnistunut ilta!
Kuinkahan moni viime yönä koki rakastumisen huumaa? Kuinka moni taas pohti elämän merkillisyyttä? Ja miten moni päihdytti aistinsa ja arvostelukykynsä? Helsingin yössä näki monenlaista kulkijaa - uudet ylioppilaslakit kallellaan, korot kopisten, askel huojahtaen, busseihin ahtautuen, takseihin jonottaen. Pettyneitä, väsyneitä, juhlivia, hilpeitä ihmisiä vaaleneva yötaivas ja jostain kuuluvat lintujen äänet taustanaan. Elämän realismia?
lauantai 30. toukokuuta 2009
Kesä ja loma!
Vuoden työt taas takana ja nyt saa huilata - ihanaa! Tänä vuonna olen paremmin onnistunut laskeutumaan lomalle, ottamaan vähän rennommin viimeisenä viikkona, vaikka kiirettä ja työtä riitti vielä sillekin. Harrastuksia unohtamatta.
Iso möttiäinen tuossa oli pyrkimässä sisälle. Aikamoinen!
Eilen kävin Koivuniemen herran luona Linnaisissa ja kääräisin pikku vihdan mukaani. Metsässä kuului kirkas linnunlaulu ja suloinen lämpö kätki sisäänsä vihreydessä kulkijan. Oikein sai muistella ja taas kokea, miltä kesä tuntuu, maistuu, tuoksuu... hyvältä ja kauniilta. Illalla vielä askartelin pikkukulkijoille perhostervehdyksiä.
Päätöspäivät ovat jollain tavalla hyvin kauniita ja hyvin haikeita. Minulla tunteet nousevat pintaan vasta jälkimaininkien mukana.
Illalla kevätjuhliin. Kesäjuhliin? Varjossa on +24 ja taivas pilvetön. Kiva alku lomalle!
Iso möttiäinen tuossa oli pyrkimässä sisälle. Aikamoinen!
Eilen kävin Koivuniemen herran luona Linnaisissa ja kääräisin pikku vihdan mukaani. Metsässä kuului kirkas linnunlaulu ja suloinen lämpö kätki sisäänsä vihreydessä kulkijan. Oikein sai muistella ja taas kokea, miltä kesä tuntuu, maistuu, tuoksuu... hyvältä ja kauniilta. Illalla vielä askartelin pikkukulkijoille perhostervehdyksiä.
Päätöspäivät ovat jollain tavalla hyvin kauniita ja hyvin haikeita. Minulla tunteet nousevat pintaan vasta jälkimaininkien mukana.
Illalla kevätjuhliin. Kesäjuhliin? Varjossa on +24 ja taivas pilvetön. Kiva alku lomalle!
maanantai 25. toukokuuta 2009
Viikonlopun jälkeen
Yhdet hautajaiset, yksi jumalanpalvelus ja yksi konsertti. Paljon arvioita. Väsymys. Outous lähestyvän loman johdosta. Ihana kevätsää! Vieläkin + 19, vaikka kello on kohta puoli kymmenen!
perjantai 22. toukokuuta 2009
Perjantai taas
Onpa vierähtänyt tovi jos toinenkin viime rupeamasta. Kaikenlaista mielenkiintoista on sattunut ja paljon tapahtumia mahtunut tähän aikaväliin.
Nyt on tietysti juuri aivan tajuton väsymystila, superuuvutus. Se taas johtuu viime yön valvomisesta. Valvominen puolestaan on seurausta siitä, että käytin eilisen päivän lähinnä lentolippujen metsästämiseen ja varaamiseen, enkä suinkaan muutamaan työtehtävään, jotka oli määrä saada tehdyksi loppuun täksi perjantaiksi. No hommat tulivat valmiiksi, tunteja liian vähän nukutuksi ja lentoliput ostetuiksi!
Olen siis lähdössä kaimani kanssa Italian Alpeille Dolomiiteille heinäkuun ekalla viikolla. Jes! Sitten vaeltamaan ja kiipeämään! Lennämme Venetsiaan, johon hyvällä tuurilla ehdimme luoda pikku katsauksen ennen paluutamme. Viime käynnistä onkin jo aikaa, se oli nimittäin kesällä 1983.
Pehkut odottavat vastustamattomasti, pakko mennä.
Nyt on tietysti juuri aivan tajuton väsymystila, superuuvutus. Se taas johtuu viime yön valvomisesta. Valvominen puolestaan on seurausta siitä, että käytin eilisen päivän lähinnä lentolippujen metsästämiseen ja varaamiseen, enkä suinkaan muutamaan työtehtävään, jotka oli määrä saada tehdyksi loppuun täksi perjantaiksi. No hommat tulivat valmiiksi, tunteja liian vähän nukutuksi ja lentoliput ostetuiksi!
Olen siis lähdössä kaimani kanssa Italian Alpeille Dolomiiteille heinäkuun ekalla viikolla. Jes! Sitten vaeltamaan ja kiipeämään! Lennämme Venetsiaan, johon hyvällä tuurilla ehdimme luoda pikku katsauksen ennen paluutamme. Viime käynnistä onkin jo aikaa, se oli nimittäin kesällä 1983.
Pehkut odottavat vastustamattomasti, pakko mennä.
lauantai 9. toukokuuta 2009
Melkein jo nukahdin
Päivä ja viikko takana. Ihana nähdä alaisten into eläimistä. Sää on ollut upea, aurinko helottanut kirkkaalta, joskin tuuliselta taivaalta. Tennis, varsinkin jälkimmäinen tunneista, sujui tavallista paremmin. Kiva lyödä kovia lyöntejä ja huomata niiden pysyvän kentässä. Vanhanakin voi vielä oppia!
Aamulla sain tekstiviestin siskoltani. (Kummi) tätini puoliso oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen torstaiaamuna. Mies oli saanut itselleen rauhan omien sanojensa mukaan. Se oli lohdullista kuulla. Samassa tekstiviestissä oli tieto, että isäni oli mennyt tänään sairaalaan melanooman poiston vuoksi. Siis se oli sittenkin ihosyöpää. Eilen viimeksi juteltiin, mutta ei hän maininnut sanallakaan asiasta. Toivottavasti kaikki saatiin pois.
Poika kävi pääsykokeissa valtakunnan toisella kolkalla. Toivottavasti onnistaa! Äitienpäivää viettänen lapsien kanssa, sehän on sopivaa. Puoliso lähti oman äitinsä luokse. Äidit ovat varmaan läheisimpiä ihmisiä isien ohella. Onneksi olen saanut pitää kauan molemmat.
Omassa elämässäni olen saanut kokea suurta vapautta Tukholman-matkani jälkeen. En oikeastaan käsitä, mistä se voi johtua, mutta jokin vain on muuttunut sen jälkeen. Ei siellä edes mitään ihmeellistä tapahtunut, paitsi se sängyn putoaminen jalkani päälle - siitä huolimatta olen jotenkin saanut uutta perspektiiviä elämääni. Ehkä laulamisella oli eheyttävä vaikutus elämään? Tai pieni etäisyys teki hyvää?
Nyt pienet unet tekisivät tosi hyvää. Varmaan parempi painua pehkuihin kuin nukahtaa työpöydän ääreen!
Aamulla sain tekstiviestin siskoltani. (Kummi) tätini puoliso oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen torstaiaamuna. Mies oli saanut itselleen rauhan omien sanojensa mukaan. Se oli lohdullista kuulla. Samassa tekstiviestissä oli tieto, että isäni oli mennyt tänään sairaalaan melanooman poiston vuoksi. Siis se oli sittenkin ihosyöpää. Eilen viimeksi juteltiin, mutta ei hän maininnut sanallakaan asiasta. Toivottavasti kaikki saatiin pois.
Poika kävi pääsykokeissa valtakunnan toisella kolkalla. Toivottavasti onnistaa! Äitienpäivää viettänen lapsien kanssa, sehän on sopivaa. Puoliso lähti oman äitinsä luokse. Äidit ovat varmaan läheisimpiä ihmisiä isien ohella. Onneksi olen saanut pitää kauan molemmat.
Omassa elämässäni olen saanut kokea suurta vapautta Tukholman-matkani jälkeen. En oikeastaan käsitä, mistä se voi johtua, mutta jokin vain on muuttunut sen jälkeen. Ei siellä edes mitään ihmeellistä tapahtunut, paitsi se sängyn putoaminen jalkani päälle - siitä huolimatta olen jotenkin saanut uutta perspektiiviä elämääni. Ehkä laulamisella oli eheyttävä vaikutus elämään? Tai pieni etäisyys teki hyvää?
Nyt pienet unet tekisivät tosi hyvää. Varmaan parempi painua pehkuihin kuin nukahtaa työpöydän ääreen!
torstai 7. toukokuuta 2009
Uuh...
Ihan loppu-fiilis. Miten voi olla näin totaalisen väsynyt? Odotan lomaa. On niin kuormittunut olo, että ei uskoisi todeksi. Työelämä syö elinvoimaa. Miksen ole pystynyt sopeutumaan paremmin? Liioittelenko vain vastuksia? Kun on väsynyt, niin silloin pienetkin vastoinkäymiset alkavat tuntua suurilta. Todella tyhmää!
perjantai 1. toukokuuta 2009
Vappu
Vappu ja kaunis keväinen päivä aurinkoineen ja linnunlauluineen. Ihanaa, kun on vapaata. Voi vaan olla eikä tarvitse tehdä pakolla yhtään mitään. Vappulounas oli herkullinen ja vielä olisi vuorossa Raza ja donitsit!
keskiviikko 29. huhtikuuta 2009
Pitkä tauko
Aikaa on tosiaan kulunut viime merkinnöistä. On ollut kaikenlaista enkä ole jaksanut kirjoittaa. En edes kuunnella musiikkia. Se on jossain määrin huolestuttavaa!
Takana on mukavia koulutuksia ja tylsiä koulutuksia ja kivoja laivamatkoja... ja palkkana tajuton väsymys. Väsymys taitaa liittyä enimmäkseen tuohon viimemainittuun. Matkailu avartaa mutta rasittaa, varsinkin ruoansulatuselimistöä. Miten ihminen on niin pöljä, ettei osaa valita viisaasti edes sapuskaansa? Vaihtoehtoja ja valinnanvaraahan piisasi kosolti.
Tukholma kylpi auringossa ja kevään lämmössä. Ihan kuin olisi ollut ulkomailla! Sinne todellakin voisi lähteä käymään useamminkin. Hotelli oli hyvätasoinen ja sijaitsi keskeisellä paikalla. Hotellin aulabaari-iltaa varjosti erikoinen tapaus; ranskalainen turistimies sai diabeteskohtauksen, eikä sitä osattu hoitaa oikein. Porukkamme lääkäri tarjosi apuaan, mutta lähiomainen kieltäytyi vastaanottamasta ohjeita. Omaiset kielsivät myös ambulanssin tilaamisen, vaikka potilas oli aivan sekava. Kun hotellin henkilökunta vihdoin sai ambulanssin paikalle, miestä pyöriteltiin varmaan vielä puoli tuntia aulan lattialla, keskellä respan sisääntuloa. Käsittämätöntä toimintaa myös sairaanhoitohenkilökunnalta. Ruotsalaiset ilmeisesti neuvottelevat joka tilanteessa. Lopulta potilas vietiin huoneeseensa paarikärryllä ja noin puolentoista tunnin kuluttua alkutilanteesta vihdoin ambulanssiin ja sairaalaan. Aivan uskomatonta. Toivottavasti itselle ei käy mitään Ruotsissa vieraillessa.
No itse asiassa mulle kyllä kävikin, muttei onneksi kovin pahasti. Kannoimme siskoni luona sairaalasänkyä - sellaista jumalattoman painavaa - huoneesta toiseen, ja kun sitä käännettiin, koko roska putosi toisen jalkapöytäni päälle. Auts! Verta alkoi pulputa, kun osui johonkin vuolaasti virtaavaan suoneen. Koipi ylös ja pullapussi pakasteesta varpaitten päälle. Luojan kiitos, osumakohta oli sellainen, ettei luita murtunut, vaikka ensin näytti aika pahalta. Varjelusta? Muutoin olisi laulut jääneet laulamatta. Nyt se on suht ok, paitsi hiukan sattuu edelleen ja mustelma on maseva.
Kuninkaan entisessä pallohallissa oli oivallinen akustiikka. Sen takia kannatti lähteä Ruotsiin asti. Laulaminen oli sanalla sanoen ihanaa, ellei paria biisiä lasketa mukaan. Kokonaisuus jäi vahvasti plussan puolelle.
Gamla Stanissa istuskelu ja kävely oli tosissaan mukavaa. Aurinko paistoi, tuntui jo ihan kesältä. Seurakin oli mukavaa. Paluumatkalla ei jaksanut enää kovasti hillua. Baarissa kuuntelimme trubaduurin upeaäänistä akustista kitaraa (ja laulua). Sitten kohtuuaikaan nukkumaan - työt kun odottivat taas seuraavana päivänä. Mukava miniloma!
Sähköpostissa odotti valitusvirsi blogistani. No hei, tämä ei todellakaan ole mikään perheblogi! Kukin merkitköön ajatuksensa itse muistiin haluamallaan tavalla omaansa ja lukekoon toisten, jos huvittaa. Kritisoida saa, mutta mitään takuuta ei ole siitä, otetaanko arvostelua huomioon! =)
Tuli vähän deja vu -olo, kun taas on meneillään jääkiekon MM-kisat. Oho, Suomi siis voitti Tsekin 4-3, jopas jotakin! Great!
Huomenna tai siis tarkemmin ottaen tänään on vappuaatto. Simat on tehtynä, joten olen valmis vapun viettoon - tai viettämättömyyteen. Se on perinteisesti juhla, jonka viettämistä voi oikein yrittää välttää. Juokseminen on yleensä aika kivaa vappuaatonpuuhaa, mutta nyt jalka taitaa estää senkin. Katellaan...
Takana on mukavia koulutuksia ja tylsiä koulutuksia ja kivoja laivamatkoja... ja palkkana tajuton väsymys. Väsymys taitaa liittyä enimmäkseen tuohon viimemainittuun. Matkailu avartaa mutta rasittaa, varsinkin ruoansulatuselimistöä. Miten ihminen on niin pöljä, ettei osaa valita viisaasti edes sapuskaansa? Vaihtoehtoja ja valinnanvaraahan piisasi kosolti.
Tukholma kylpi auringossa ja kevään lämmössä. Ihan kuin olisi ollut ulkomailla! Sinne todellakin voisi lähteä käymään useamminkin. Hotelli oli hyvätasoinen ja sijaitsi keskeisellä paikalla. Hotellin aulabaari-iltaa varjosti erikoinen tapaus; ranskalainen turistimies sai diabeteskohtauksen, eikä sitä osattu hoitaa oikein. Porukkamme lääkäri tarjosi apuaan, mutta lähiomainen kieltäytyi vastaanottamasta ohjeita. Omaiset kielsivät myös ambulanssin tilaamisen, vaikka potilas oli aivan sekava. Kun hotellin henkilökunta vihdoin sai ambulanssin paikalle, miestä pyöriteltiin varmaan vielä puoli tuntia aulan lattialla, keskellä respan sisääntuloa. Käsittämätöntä toimintaa myös sairaanhoitohenkilökunnalta. Ruotsalaiset ilmeisesti neuvottelevat joka tilanteessa. Lopulta potilas vietiin huoneeseensa paarikärryllä ja noin puolentoista tunnin kuluttua alkutilanteesta vihdoin ambulanssiin ja sairaalaan. Aivan uskomatonta. Toivottavasti itselle ei käy mitään Ruotsissa vieraillessa.
No itse asiassa mulle kyllä kävikin, muttei onneksi kovin pahasti. Kannoimme siskoni luona sairaalasänkyä - sellaista jumalattoman painavaa - huoneesta toiseen, ja kun sitä käännettiin, koko roska putosi toisen jalkapöytäni päälle. Auts! Verta alkoi pulputa, kun osui johonkin vuolaasti virtaavaan suoneen. Koipi ylös ja pullapussi pakasteesta varpaitten päälle. Luojan kiitos, osumakohta oli sellainen, ettei luita murtunut, vaikka ensin näytti aika pahalta. Varjelusta? Muutoin olisi laulut jääneet laulamatta. Nyt se on suht ok, paitsi hiukan sattuu edelleen ja mustelma on maseva.
Kuninkaan entisessä pallohallissa oli oivallinen akustiikka. Sen takia kannatti lähteä Ruotsiin asti. Laulaminen oli sanalla sanoen ihanaa, ellei paria biisiä lasketa mukaan. Kokonaisuus jäi vahvasti plussan puolelle.
Gamla Stanissa istuskelu ja kävely oli tosissaan mukavaa. Aurinko paistoi, tuntui jo ihan kesältä. Seurakin oli mukavaa. Paluumatkalla ei jaksanut enää kovasti hillua. Baarissa kuuntelimme trubaduurin upeaäänistä akustista kitaraa (ja laulua). Sitten kohtuuaikaan nukkumaan - työt kun odottivat taas seuraavana päivänä. Mukava miniloma!
Sähköpostissa odotti valitusvirsi blogistani. No hei, tämä ei todellakaan ole mikään perheblogi! Kukin merkitköön ajatuksensa itse muistiin haluamallaan tavalla omaansa ja lukekoon toisten, jos huvittaa. Kritisoida saa, mutta mitään takuuta ei ole siitä, otetaanko arvostelua huomioon! =)
Tuli vähän deja vu -olo, kun taas on meneillään jääkiekon MM-kisat. Oho, Suomi siis voitti Tsekin 4-3, jopas jotakin! Great!
Huomenna tai siis tarkemmin ottaen tänään on vappuaatto. Simat on tehtynä, joten olen valmis vapun viettoon - tai viettämättömyyteen. Se on perinteisesti juhla, jonka viettämistä voi oikein yrittää välttää. Juokseminen on yleensä aika kivaa vappuaatonpuuhaa, mutta nyt jalka taitaa estää senkin. Katellaan...
lauantai 11. huhtikuuta 2009
Kaunis aamu
Harvoin olen tähän aikaan hereillä, mutta kohta suuntaan lentoasemalle. No ei, en lähde itse matkalle. Pilvet nousevan auringon yläpuolella värjäytyvät hennon vaalean violeteiksi, ympärillään kullankeltaiset reunukset. Pastellia ja vastavärit - kaunista! Hetkessä on häivähdys kesäaamua...
Ensimmäinen lentokone alkoi näköjään kilpailla linnunlaulun kanssa. Voi arvata, kumpaa mieluummin kuuntelisin.
Eilen illalla myöhään katsoin vielä Erämaan armoille -leffan. Itku tuli lopussa. Pitikö niinkin käydä? Eikä se ollut ihan satua. No, se tyyppi valitsi ison osan kohtalostaan, vaikkei tietenkään loppuratkaisua.
Ensimmäinen lentokone alkoi näköjään kilpailla linnunlaulun kanssa. Voi arvata, kumpaa mieluummin kuuntelisin.
Eilen illalla myöhään katsoin vielä Erämaan armoille -leffan. Itku tuli lopussa. Pitikö niinkin käydä? Eikä se ollut ihan satua. No, se tyyppi valitsi ison osan kohtalostaan, vaikkei tietenkään loppuratkaisua.
perjantai 10. huhtikuuta 2009
10.4.
Taas on vuosi vierähtänyt viime vuosipäivästä. Kuulin juuri siskoltani, että Ruotsissa 10.4. on yleisin syntymäpäivä. Mielenkiintoista! Mitenköhän on Suomessa? Tunnen vain yhden, jolla on sama synttäripäivä kuin minulla.
Tänään tuli kohotettua Razaa, syötyä rahkapiirasta ja loimulohta, nam. Pelasin tennistä Klaukkalassa, vaikka olikin juhlapyhä. Jalat on sen myötä aika tiukkoina. Sitten katsoin kaksi kappaletta "Kimpassa"-elokuvia, toinen ranskalainen ja toinen ruåtsalainen. Jälkimmäinen oli melko hupaisa, mutta ranskalainen oli kyllä romanttisempi. Minähän rakastan romanttisia leffoja, siitä ei pääse mihinkään. Tosin P.S. - I love you'n kohdalla nukahdin kesken kaiken... Nyt jonotuslistalla on vielä Erämaan armoille, vaikka siinä kai onkin onneton loppu; päähenkilön käy huonosti. Okei, okei, satuahan ne vain ovat, mutta silti jollain tavalla toiveikkaita tai onnellisia loppuja on kivampi katsoa. Siinä Moodyssonin leffassa oli muuten sama miesnäyttelijä kuin Larssonin kirjan filmatisoinnissa, mutta näytti paljon nuoremmalta ja olikin tietysti.
Päivällä sama soinnukasääninen talitiainen lauloi taas tuossa samassa puussa kuin ennenkin. Tosi kova ääni, huomiotaherättävä kerrassaan. Linnuillahan reviirin muodostaminen ja parin etsiminen käyvät laulun avulla, ei ulkonäön perusteella. Ihmisillä asia lienee hieman toisin. Erikoinen tapaus tuo tintti kuitenkin.
Huomenna on aikainen herätys, huoh. Nyt leffan ääreen!
Tänään tuli kohotettua Razaa, syötyä rahkapiirasta ja loimulohta, nam. Pelasin tennistä Klaukkalassa, vaikka olikin juhlapyhä. Jalat on sen myötä aika tiukkoina. Sitten katsoin kaksi kappaletta "Kimpassa"-elokuvia, toinen ranskalainen ja toinen ruåtsalainen. Jälkimmäinen oli melko hupaisa, mutta ranskalainen oli kyllä romanttisempi. Minähän rakastan romanttisia leffoja, siitä ei pääse mihinkään. Tosin P.S. - I love you'n kohdalla nukahdin kesken kaiken... Nyt jonotuslistalla on vielä Erämaan armoille, vaikka siinä kai onkin onneton loppu; päähenkilön käy huonosti. Okei, okei, satuahan ne vain ovat, mutta silti jollain tavalla toiveikkaita tai onnellisia loppuja on kivampi katsoa. Siinä Moodyssonin leffassa oli muuten sama miesnäyttelijä kuin Larssonin kirjan filmatisoinnissa, mutta näytti paljon nuoremmalta ja olikin tietysti.
Päivällä sama soinnukasääninen talitiainen lauloi taas tuossa samassa puussa kuin ennenkin. Tosi kova ääni, huomiotaherättävä kerrassaan. Linnuillahan reviirin muodostaminen ja parin etsiminen käyvät laulun avulla, ei ulkonäön perusteella. Ihmisillä asia lienee hieman toisin. Erikoinen tapaus tuo tintti kuitenkin.
Huomenna on aikainen herätys, huoh. Nyt leffan ääreen!
torstai 9. huhtikuuta 2009
Kiirastorstai
Yksin kotona ja Spotify päällä, Johanna Kurkela laulaa. Onpa hänellä kaunis, herkkä ääni. Kiva juttu tuo Spotify, sieltä löytää todella paljon musiikkia.
Olin tänään kirkolla kiirastorstain jp:ssä. Olipa tupa täynnä väkeä. Piti ottaa nojatuolimallinen tuoli eteisestä; siinä oli ihan kiva nojailla ja kuunnella, mutta laulaminen oli hankalaa. Siellä oli 60-luvun jp-sävelmistö ja naisilla huivit päässä, huh! Tai siis tuo huivihomma oli vähän erikoinen. Viimeinen virsilaulu (N:o 77) ilman säestystä oli todella vaikuttava. Porukat lauloi hyvin!
Haluaisin lähteä kesällä Alpeille vaeltamaan ja kiipeilemään. Mistähän bongaisin jonkin kivan reissun sinne? Breithorn? Etwas anderes?
Olin tänään kirkolla kiirastorstain jp:ssä. Olipa tupa täynnä väkeä. Piti ottaa nojatuolimallinen tuoli eteisestä; siinä oli ihan kiva nojailla ja kuunnella, mutta laulaminen oli hankalaa. Siellä oli 60-luvun jp-sävelmistö ja naisilla huivit päässä, huh! Tai siis tuo huivihomma oli vähän erikoinen. Viimeinen virsilaulu (N:o 77) ilman säestystä oli todella vaikuttava. Porukat lauloi hyvin!
Haluaisin lähteä kesällä Alpeille vaeltamaan ja kiipeilemään. Mistähän bongaisin jonkin kivan reissun sinne? Breithorn? Etwas anderes?
keskiviikko 8. huhtikuuta 2009
Keskiviikko
Pääsiäisviikko. "Kärsimystä" tässä on ollutkin ihan kohtalaisesti. Eilen ja tänään on vähän helpottanut työelämässä. Jos ei ota lukuun sitä, että olen taas sössinyt vuorovaikutuspuolella. Olen ollut ajattelematon ja kun pyysin - toivottavasti - ystävältäni anteeksi ääliömäisyyttäni, niin en saanut edes vastausta. Taisin poltella siltoja oikein kunnolla, kun hermostuin teknisistä asioista. Tylsältähän se tuntuu, on myönnettävä.
Outo tilanne, kun pääsiäinen on tulossa ja huomisesta olenkin home alone. Muut perheenjäsenet ovat kuka missäkin; mökillä tai maailmalla. Viettänen perjantaina syntymäpäivää itsekseni, ehkä kohotan maljan Razaa kertyneiden vuosien kunniaksi ja luen keskeneräistä kirjaa? Vai lähdenkö Elden kanssa Nouxiin mämmipiknikille kerman ja sokerin kera? Tai katsastamaan Cochonin nykytilaa? Jotenkin tuo Nuuksio vaikuttaa houkuttelevimmalta, jos säät vain sallivat.
Tänään koin liikuttavan yllätyksen: alaiset lauloivat minulle onnittelulaulun, kun tarjosin heille pääsiäismunia. Myös ne pahimmat valittajat, joiden kuvittelisi pitävän minua aivan kammottavana tyyppinä. Aika kivaa! = ) Vertikaalisuhteet ovat siis kunnossa, mutta horisontaalisissa on kitkaa...
Onneksi moni ikävä asia unohtuu aina ratsastamisen yhteydessä. Alan vähitellen tutustua nykyiseen vakiheppaani, mutta pitkä matka on vielä kuljettavana, jotta opin tuntemaan pollen paremmin. Rasittavaa on se, että en opi ratsastusasioita, tai oppiminen on älyttömän hidasta. Aina vaan tekee samat virheet. Ratsastajaporukka on rentoa ja mukavaa, tämä on hieno harrastus.
Nukahdin jo kerran uutisten ääreen. Ilmeisesti mulla on jonkinlainen flunssa yrittämässä päälle, kurkkua kärvistää ja nuha uhkaa. Nyt en haluaisi sairastua, en todellakaan.
Kävin tässä viime viikolla lyhyen keskustelun erään toisen blogin kommenteissa bloggaamisen ideasta. Tämä henkilö oli sitä mieltä, että vuorovaikutus verkossa on kaiken idea. No niin, ehkä voisi ollakin, mutta eipä tämä kovin vuorovaikutteista ole, kun ei tätä lue kukaan muu kuin minä, heh! Enkä nyt rupea vuorovaikutteiseksi ja kommentoimaan itseäni. Se nyt vasta jotakin olisikin...
No tämä tyyppi oli sitä mieltä, että ellei halua blogiaan luettavan, niinyhtä hyvin voisi kirjoittaa päiväkirjaa wordiin. Tässä suhteessa olen täysin eri mieltä. Voisin kyllä käyttää wordia blogitekstin kirjoittamiseen, mutta tässä minua viehättää se, että on tällainen verkkopaikka, jonne voi kirjoittaa. Ja ulkoasua voi stailata eri näköiseksi, jos siltä tuntuu. Tärkeintä on kuitenkin kirjoittaminen ja ajatusten ilmaiseminen. Jos se ei ketään kiinnosta, niin so what? Sitä paitsi täältä teksti ei katoa niin kuin vanhoista kirjoitusvihoistani, joissa muste on alkanut haalistua uhkaavasti. Eräät elämäni tärkeimmistä tapahtumista ovat vaarassa hävitä. Joopa joo, muistot haalistuvat - sekö se onkin tuon sanonnan konkreettinen perusta? Ne muistot haluan säilyttää. Kai minä olen sitten muistoihminen, vaikken niissä eläkään. Elän jalat maassa tätä päivää ja tätä hetkeä, mutta haluan kirjata tapahtumia myös muistiin.
Tykkään todella paljon Coldplayn musiikista, se puhuttelee, siis eritoten musiikki, ei välttämättä sanat niin paljon kuin melodiat ja rytmit. On varmaan aivan mahtavaa esittää sitä myös.
Miksiköhän toiset ovat iltaihmisiä ja toiset aamuihmisiä? Olen epäilemättä illan puolelle kallistuva tyyppi. Rakastan rauhallisia iltahetkiä. Taivaalle muuten nousi suuri täysikuu, vaaleanpunainen väriltään, tuossa iltakahdeksan aikoihin. Nythän on pääsiäinen, silloin on täysikuu.
Pääsiäisen aikoihin palaan yleensä aina vähän vakavammin perimmäisten kysymysten ääreen. Miksiköhän toisten ihmisten on niin vaikeaa ajatella, että olisi olemassa Jeesus Kristus, joka todellakin kärsi ehkä 3. huhtikuuta vuonna 33 ristillä ja että siitä olisi jokin hyvä seuraus meille ihmisille? Sanonpa vaan, että minä haluan tuntea paremmin tämän ihmisen muodon ottaneen Vapahtajan. Toki ymmärrän, että joistakin se tuntuu hyvin eksoottiselta, että kristityt uskovat Välimeren rantamilla vaikuttaneeseen henkilöön, mutta jos miettii tarkasti, niin minkä muun uskonnon jumala uhraa itsensä ihmispolojen edestä? Sen sijaan monia ihmisiä on uhrattu muitten jumalien edessä. Olenko väärässä, kun väitän, että vain kristinuskossa jumaluus haluaa lähestyä ihmistä rakkaudella? En tietenkään tunne kaikkia mahdollisia uskontoja, mutta silti uskallan väittää näin.
Se minua harmittaa, kun esimerkiksi useissa lastenkirjoissa ja uskonnon oppikirjoissa Jeesus on kuvattu jotenkin nössön näköiseksi. Kaikki ne ovat - valitettavasti - naisten kuvittamia. Millaiseksi miehet kuvittelisivat Jeesuksen? Eiväthän pojat ja miehet voi edes samastua häneen, kukapa sitä ehdoin tahdoin nössöltä haluaisi vaikuttaa? Voihan vähän maskuliinisemmaksikin kuvattu henkilö olla lempeä ja armahtavainen. Enkä nyt tarkoita, että haluaisin nähdä jonkun Rambo-Jeesuksen. Vaikka toisaalta se olisi aika hieno kontrasti: roomalaiset sotilaat vangitsemassa Rambon näköistä tyyppiä, joka voisi halutessaan tehdä mitä tahansa, mutta valitsee sen, ettei tee vastarintaa. Valitsee meidän elämämme puolesta. Vanhassa testamentissakin sanotaan: "Choose life!"
Nyt pitää vielä tarttua aiheeseen nimeltä hengellinen musiikki. Monesti kun avaan radion ko. musiikkia soittavalta kanavalta, joudun äkkiä vaihtamaan sitä. Musiikkia ei tee hyväksi se, että siinä on hengellinen sanoma. Tai viesti kai on ok, mutta jos se on puettu sellaiseen asuun, ettei sitä jaksa kuunnella, niin ei sitä vaan haluakaan kuunnella. Toisaalta on sitten myös älyttömän hyvää hengellistä musiikkia, jos itse musiikki on hyvää. Minäkin jouduin kerran kyselemään radioasemalta biisin tekijän ja esittäjän perään, kun musa JA sanat olivat niin mielenkiintoisia. Se oli Teppo Nuorvan musiikkia. Monesti anglosaksisen maailman hengellinen musiikkitarjonta vaan on paljon laadukkaampaa kuin suomalainen, ei siitä pääse mihinkään. No myönnytyksenä mainittakoon, että P.Simojoen melodiat ja musiikilliset ideat ovat mielestäni melko lailla täydellisiä.
Nyt ei irtoa enempää filosofisia eikä elämänkatsomuksellisia pohdintoja. Onhan se päivä huomennakin.
Outo tilanne, kun pääsiäinen on tulossa ja huomisesta olenkin home alone. Muut perheenjäsenet ovat kuka missäkin; mökillä tai maailmalla. Viettänen perjantaina syntymäpäivää itsekseni, ehkä kohotan maljan Razaa kertyneiden vuosien kunniaksi ja luen keskeneräistä kirjaa? Vai lähdenkö Elden kanssa Nouxiin mämmipiknikille kerman ja sokerin kera? Tai katsastamaan Cochonin nykytilaa? Jotenkin tuo Nuuksio vaikuttaa houkuttelevimmalta, jos säät vain sallivat.
Tänään koin liikuttavan yllätyksen: alaiset lauloivat minulle onnittelulaulun, kun tarjosin heille pääsiäismunia. Myös ne pahimmat valittajat, joiden kuvittelisi pitävän minua aivan kammottavana tyyppinä. Aika kivaa! = ) Vertikaalisuhteet ovat siis kunnossa, mutta horisontaalisissa on kitkaa...
Onneksi moni ikävä asia unohtuu aina ratsastamisen yhteydessä. Alan vähitellen tutustua nykyiseen vakiheppaani, mutta pitkä matka on vielä kuljettavana, jotta opin tuntemaan pollen paremmin. Rasittavaa on se, että en opi ratsastusasioita, tai oppiminen on älyttömän hidasta. Aina vaan tekee samat virheet. Ratsastajaporukka on rentoa ja mukavaa, tämä on hieno harrastus.
Nukahdin jo kerran uutisten ääreen. Ilmeisesti mulla on jonkinlainen flunssa yrittämässä päälle, kurkkua kärvistää ja nuha uhkaa. Nyt en haluaisi sairastua, en todellakaan.
Kävin tässä viime viikolla lyhyen keskustelun erään toisen blogin kommenteissa bloggaamisen ideasta. Tämä henkilö oli sitä mieltä, että vuorovaikutus verkossa on kaiken idea. No niin, ehkä voisi ollakin, mutta eipä tämä kovin vuorovaikutteista ole, kun ei tätä lue kukaan muu kuin minä, heh! Enkä nyt rupea vuorovaikutteiseksi ja kommentoimaan itseäni. Se nyt vasta jotakin olisikin...
No tämä tyyppi oli sitä mieltä, että ellei halua blogiaan luettavan, niinyhtä hyvin voisi kirjoittaa päiväkirjaa wordiin. Tässä suhteessa olen täysin eri mieltä. Voisin kyllä käyttää wordia blogitekstin kirjoittamiseen, mutta tässä minua viehättää se, että on tällainen verkkopaikka, jonne voi kirjoittaa. Ja ulkoasua voi stailata eri näköiseksi, jos siltä tuntuu. Tärkeintä on kuitenkin kirjoittaminen ja ajatusten ilmaiseminen. Jos se ei ketään kiinnosta, niin so what? Sitä paitsi täältä teksti ei katoa niin kuin vanhoista kirjoitusvihoistani, joissa muste on alkanut haalistua uhkaavasti. Eräät elämäni tärkeimmistä tapahtumista ovat vaarassa hävitä. Joopa joo, muistot haalistuvat - sekö se onkin tuon sanonnan konkreettinen perusta? Ne muistot haluan säilyttää. Kai minä olen sitten muistoihminen, vaikken niissä eläkään. Elän jalat maassa tätä päivää ja tätä hetkeä, mutta haluan kirjata tapahtumia myös muistiin.
Tykkään todella paljon Coldplayn musiikista, se puhuttelee, siis eritoten musiikki, ei välttämättä sanat niin paljon kuin melodiat ja rytmit. On varmaan aivan mahtavaa esittää sitä myös.
Miksiköhän toiset ovat iltaihmisiä ja toiset aamuihmisiä? Olen epäilemättä illan puolelle kallistuva tyyppi. Rakastan rauhallisia iltahetkiä. Taivaalle muuten nousi suuri täysikuu, vaaleanpunainen väriltään, tuossa iltakahdeksan aikoihin. Nythän on pääsiäinen, silloin on täysikuu.
Pääsiäisen aikoihin palaan yleensä aina vähän vakavammin perimmäisten kysymysten ääreen. Miksiköhän toisten ihmisten on niin vaikeaa ajatella, että olisi olemassa Jeesus Kristus, joka todellakin kärsi ehkä 3. huhtikuuta vuonna 33 ristillä ja että siitä olisi jokin hyvä seuraus meille ihmisille? Sanonpa vaan, että minä haluan tuntea paremmin tämän ihmisen muodon ottaneen Vapahtajan. Toki ymmärrän, että joistakin se tuntuu hyvin eksoottiselta, että kristityt uskovat Välimeren rantamilla vaikuttaneeseen henkilöön, mutta jos miettii tarkasti, niin minkä muun uskonnon jumala uhraa itsensä ihmispolojen edestä? Sen sijaan monia ihmisiä on uhrattu muitten jumalien edessä. Olenko väärässä, kun väitän, että vain kristinuskossa jumaluus haluaa lähestyä ihmistä rakkaudella? En tietenkään tunne kaikkia mahdollisia uskontoja, mutta silti uskallan väittää näin.
Se minua harmittaa, kun esimerkiksi useissa lastenkirjoissa ja uskonnon oppikirjoissa Jeesus on kuvattu jotenkin nössön näköiseksi. Kaikki ne ovat - valitettavasti - naisten kuvittamia. Millaiseksi miehet kuvittelisivat Jeesuksen? Eiväthän pojat ja miehet voi edes samastua häneen, kukapa sitä ehdoin tahdoin nössöltä haluaisi vaikuttaa? Voihan vähän maskuliinisemmaksikin kuvattu henkilö olla lempeä ja armahtavainen. Enkä nyt tarkoita, että haluaisin nähdä jonkun Rambo-Jeesuksen. Vaikka toisaalta se olisi aika hieno kontrasti: roomalaiset sotilaat vangitsemassa Rambon näköistä tyyppiä, joka voisi halutessaan tehdä mitä tahansa, mutta valitsee sen, ettei tee vastarintaa. Valitsee meidän elämämme puolesta. Vanhassa testamentissakin sanotaan: "Choose life!"
Nyt pitää vielä tarttua aiheeseen nimeltä hengellinen musiikki. Monesti kun avaan radion ko. musiikkia soittavalta kanavalta, joudun äkkiä vaihtamaan sitä. Musiikkia ei tee hyväksi se, että siinä on hengellinen sanoma. Tai viesti kai on ok, mutta jos se on puettu sellaiseen asuun, ettei sitä jaksa kuunnella, niin ei sitä vaan haluakaan kuunnella. Toisaalta on sitten myös älyttömän hyvää hengellistä musiikkia, jos itse musiikki on hyvää. Minäkin jouduin kerran kyselemään radioasemalta biisin tekijän ja esittäjän perään, kun musa JA sanat olivat niin mielenkiintoisia. Se oli Teppo Nuorvan musiikkia. Monesti anglosaksisen maailman hengellinen musiikkitarjonta vaan on paljon laadukkaampaa kuin suomalainen, ei siitä pääse mihinkään. No myönnytyksenä mainittakoon, että P.Simojoen melodiat ja musiikilliset ideat ovat mielestäni melko lailla täydellisiä.
Nyt ei irtoa enempää filosofisia eikä elämänkatsomuksellisia pohdintoja. Onhan se päivä huomennakin.
maanantai 6. huhtikuuta 2009
Maanantaina 6.4.
Väsymys ja masennus uhkaavat. Koko tämän ajan, jonka olen nyt tehnyt töitä nykymuodossaan, itsetuntoni heikentyy ja hapertuu päivä päivältä. Työ, jota aiemmin tein innolla, on vähitellen muuttunut painolastiksi. Se tuottaa useammin pettymyksiä ja epäonnistumisen tunteita kuin ilon ja innostumisen aiheita. Olen jutellut muutamien samassa tilanteessa olevien kanssa, ja tulos on sama. Ei pysty tekemään työtään niin kuin toivoisi ja tietää, että toisenlaisissa olosuhteissa pystyisi tekemään hommansa hyvin. Välillä tuntuu, että tämä on vain kaikkien osapuolien haitaksi ja vaivaksi, rääpäisyä sieltä ja täältä. Kun väsymystä kertyy ja epäonnistumisia kasaantuu, ideat katoavat ja muuttuu välinpitämättömäksi. Työnsä tuloksia ei näe ennen kuin pitkän aikavälin päästä, jos silloinkaan. Eikä se tästä kuulemma muutu sen helpommaksi, vaan entistä haastavammaksi, sanoo kokeneempi työkaveri. Siinäpä kannustusta tulevaan!
Kyynistyminen väijyy nurkan takana. Saattaa siellä odotella loppuunpalaminenkin, jollei ole varuillaan. Tosin jo ainakin kahdesti viimeisen puolen vuoden aikana olen ollut huolissani omasta jaksamisestani. Ja olen ollut pettynyt itseeni todella useasti. Kyseenalaistanut taitojani, osaamistani, persoonallisuuttani, vähän kaikkea. Mistähän sitä saisi tukea, ennen kuin alkaa ahdistaa oikein toden teolla? Edes työyhteisöstä ei tunnu olevan apua, koska sitä tapaa niin harvoin ja itse asiassa moni painiskelee samojen ongelmien kanssa. Mitäpä siinä sitten enää omia murheitaan kierrättämään.
Olen aina kuvitellut olevani optimisti, viimeiseen asti. Nyt kuitenkin pöllyttelen pohjamutia ja toiveikkuus tuntuu olevan tiessään. Tekisi melkein mieli tirauttaa pienet itkut, kun alakulo valtaa mielen. Elämä kuitenkin jatkuu, vaikka onkin epämukava olo. Jos aina kaikki sujuisi pelkästään loistavasti, niin kaipa ne kokemukset aika ohuiksi jäisivät. Kai tälläkin taas on tarkoituksensa. Omaa keskeneräisyyttään on niin vaikea hyväksyä. Voivatko muut hyväksyä minut sellaisena, heikkona, epäonnistuvana ihmisenä?
Tiedän, että murheeni ovat pieniä ja melko mitättömiä, mutta nekin pitää käsitellä, jos mielii elämässä eteenpäin.
Kovaa se on kovapalkkaisilla yritysjohtajillakin. Tämänpäiväistä Hesaria lainaten: "He kokevat myös niin, että tämä työ ei välttämättä ole kauhean kivaa. Varsinkin siinä tilanteessa, kun joudutaan irtisanomaan ihmisiä, niin ne ovat vaikeita päätöksiä. He kokivat, että siitä täytyy saada kunnon korvaus, kun he joutuvat ottamaan vastuun näistä päätöksistä." Mitähän se vastuun ottaminen sitten konkreettisesti oikein on?
Jumittaa, kirjoitus seis.
Kyynistyminen väijyy nurkan takana. Saattaa siellä odotella loppuunpalaminenkin, jollei ole varuillaan. Tosin jo ainakin kahdesti viimeisen puolen vuoden aikana olen ollut huolissani omasta jaksamisestani. Ja olen ollut pettynyt itseeni todella useasti. Kyseenalaistanut taitojani, osaamistani, persoonallisuuttani, vähän kaikkea. Mistähän sitä saisi tukea, ennen kuin alkaa ahdistaa oikein toden teolla? Edes työyhteisöstä ei tunnu olevan apua, koska sitä tapaa niin harvoin ja itse asiassa moni painiskelee samojen ongelmien kanssa. Mitäpä siinä sitten enää omia murheitaan kierrättämään.
Olen aina kuvitellut olevani optimisti, viimeiseen asti. Nyt kuitenkin pöllyttelen pohjamutia ja toiveikkuus tuntuu olevan tiessään. Tekisi melkein mieli tirauttaa pienet itkut, kun alakulo valtaa mielen. Elämä kuitenkin jatkuu, vaikka onkin epämukava olo. Jos aina kaikki sujuisi pelkästään loistavasti, niin kaipa ne kokemukset aika ohuiksi jäisivät. Kai tälläkin taas on tarkoituksensa. Omaa keskeneräisyyttään on niin vaikea hyväksyä. Voivatko muut hyväksyä minut sellaisena, heikkona, epäonnistuvana ihmisenä?
Tiedän, että murheeni ovat pieniä ja melko mitättömiä, mutta nekin pitää käsitellä, jos mielii elämässä eteenpäin.
Kovaa se on kovapalkkaisilla yritysjohtajillakin. Tämänpäiväistä Hesaria lainaten: "He kokevat myös niin, että tämä työ ei välttämättä ole kauhean kivaa. Varsinkin siinä tilanteessa, kun joudutaan irtisanomaan ihmisiä, niin ne ovat vaikeita päätöksiä. He kokivat, että siitä täytyy saada kunnon korvaus, kun he joutuvat ottamaan vastuun näistä päätöksistä." Mitähän se vastuun ottaminen sitten konkreettisesti oikein on?
Jumittaa, kirjoitus seis.
lauantai 4. huhtikuuta 2009
Flamingo
Tulipa vietettyä runsaat puoli vuorokautta Flamingossa. Se onkin erikoinen paikka vierailla, varsinkin jos sattuu asumaan lähikulmilla. Hotellihuoneen ikkunasta avautuu vantaalainen infrastruktuuri lentokoneineen, monikaistaisine moottoriteineen ja sähkölinjoineen. Miltähän se näyttää ulkomaalaisten silmissä? Väkisinkin tuli mieleen viimekesäinen Barcelonan-matka ja Casteldefelsin maisemat, näkymissä kun oli tiettyjä yhtäläisyyksiä. No, meri ja hiekkaranta kyllä puuttuivat vantaalaisesta versiosta...
Aika näppärä keksintö kuitenkin tuo Flamingo/Jumbo-kokonaisuus noin niin kuin satunnaisten matkailijoitten kannalta. Monenlaista palvelua on tarjolla. Itämaisen span vaikutus tuntuu vieläkin hartioissa. Todella hyvä käsittely, mutta se muzakin pakkokuuntelu oli kamalaa. Kreikkalaisen ravintolan antimet olivat herkullisia! Ihan toista kuin Hgissä sijaitsevan sisarravintolan tarjoilut. Toissa kesänä tuli käytyä siellä ja petyttyä pahoin. Kun esitti reklamaation liian raaoista ja jääkaappikylmistä salaattitomaateista, niin tarjoilijan nokkela vastaus oli: "No täytyy sitten laittaa ne tomaatit mikroaaltouuniin!" - Onneksi tällä kertaa kaikki oli kohdallaan. Jos alakerran ruokaravintola oli hyvän ruuan ystävän taivas, niin yläkerran klubiravintola olikin sitten varsinainen teinihelvetti. Kylläpä 18-vuotiaat ovat nuoren näköisiä. Jos tuollaisista paikoista pitäisi etsiä jotain kestävämpää suhdetta, niin ei taitaisi löytyä. Tai ehkä niihin rahapelikoneisiin, jotka olivat hieman sivummalla. Olutravintolassa sentään kuuli mukavan letkeää countrymusiikkia, tosin nauhan päälle soitettuna ja laulettuna. Tai mistäpä sen tietää, mikä osa tuli suoraan nauhalta, ehkä kaikki taustat...?
No, kokonaisuutena vaikutelma oli sama kuin ruotsinlaivalla matkustaessa. Viihtymiskeskus. Viihtyähän voi sitten enemmän tai vähemmän, riippuu ihan itsestä, mutta tulipa käytyä. Kylpylä jäi vielä testaamatta, mutta se onkin sitten eri projekti.
Eilen oli kevät, aurinkoa ja + 12 astetta lämpöä, tänään sataa tihertää, maisema on harmaa ja mittari on jämähtänyt kolmeen asteeseen plussan yläpuolelle. Iso osa lumista on jo sulanut, mikä on hyvä juttu. Aprillipäivänä kuulin ensimmäisen kerran mustarastaan laulun työpaikan portaita noustessani. Sama juttu torstaina - mukava aloittaa työt linnunlaulu korvissaan. Eino Leinollekin sillä oli merkitystä, tosin lintu oli eri lajia. Ruislintu? Ruisrääkkä, ei kai?
Aika näppärä keksintö kuitenkin tuo Flamingo/Jumbo-kokonaisuus noin niin kuin satunnaisten matkailijoitten kannalta. Monenlaista palvelua on tarjolla. Itämaisen span vaikutus tuntuu vieläkin hartioissa. Todella hyvä käsittely, mutta se muzakin pakkokuuntelu oli kamalaa. Kreikkalaisen ravintolan antimet olivat herkullisia! Ihan toista kuin Hgissä sijaitsevan sisarravintolan tarjoilut. Toissa kesänä tuli käytyä siellä ja petyttyä pahoin. Kun esitti reklamaation liian raaoista ja jääkaappikylmistä salaattitomaateista, niin tarjoilijan nokkela vastaus oli: "No täytyy sitten laittaa ne tomaatit mikroaaltouuniin!" - Onneksi tällä kertaa kaikki oli kohdallaan. Jos alakerran ruokaravintola oli hyvän ruuan ystävän taivas, niin yläkerran klubiravintola olikin sitten varsinainen teinihelvetti. Kylläpä 18-vuotiaat ovat nuoren näköisiä. Jos tuollaisista paikoista pitäisi etsiä jotain kestävämpää suhdetta, niin ei taitaisi löytyä. Tai ehkä niihin rahapelikoneisiin, jotka olivat hieman sivummalla. Olutravintolassa sentään kuuli mukavan letkeää countrymusiikkia, tosin nauhan päälle soitettuna ja laulettuna. Tai mistäpä sen tietää, mikä osa tuli suoraan nauhalta, ehkä kaikki taustat...?
No, kokonaisuutena vaikutelma oli sama kuin ruotsinlaivalla matkustaessa. Viihtymiskeskus. Viihtyähän voi sitten enemmän tai vähemmän, riippuu ihan itsestä, mutta tulipa käytyä. Kylpylä jäi vielä testaamatta, mutta se onkin sitten eri projekti.
Eilen oli kevät, aurinkoa ja + 12 astetta lämpöä, tänään sataa tihertää, maisema on harmaa ja mittari on jämähtänyt kolmeen asteeseen plussan yläpuolelle. Iso osa lumista on jo sulanut, mikä on hyvä juttu. Aprillipäivänä kuulin ensimmäisen kerran mustarastaan laulun työpaikan portaita noustessani. Sama juttu torstaina - mukava aloittaa työt linnunlaulu korvissaan. Eino Leinollekin sillä oli merkitystä, tosin lintu oli eri lajia. Ruislintu? Ruisrääkkä, ei kai?
sunnuntai 29. maaliskuuta 2009
Aikasiirtymiä
Kello näyttää yhtätoista yli yhtätoista, mutta on oikeasti tunnin vähemmän. Tämä kellonviisareiden siirtäminen muka talviajasta kesäaikaan on kauheaa pelletouhua. Suomessa menee läpi mikä tahansa, mikä on taloudellisten etujen mukaista tai jonka luullaan olevan sellaista. Heti aamulla herätessä oli epämukava olo. Tämä on jonkinlaista huijausta koko kesäaika. Varmimman vahvistuksen asialle saa kun katsoo ulos ikkunastaan: on hanget korkeat nietokset, kun talvi, talvi on meillä...eilen sitä lunta tuli vielä lisää.
Harmituksen harmitus!
Harmituksen harmitus!
Jaapa jaa
Kesäaikaan siirrytään kolmen tunnin ja viiden minuutin kuluttua. Siis vielä on vähän armonaikaa ja hetkiä nauttia vanhasta kunnon talviajasta. Eipä tuo talvi varmaankaan minnekään lähde kellon viisareiden siirtämisestä huolimatta, sillä tänään on tuupannut lisää lunta jatkuvalla syötöllä. Maisema on jälleen aivan luminen. Enpä muista toista talvea vuosikymmeneen, jolloin olisi ollut yhtä luminen ja talvinen maaliskuu kuin tänä vuonna! Ilmastonmuutospuheet taitavat olla pelkkää puppua.
Tänään oli kuoroleiri Nurmijärvellä. On se vaan aika mielenkiintoista, miten ihmiset ovat olioita, jotka saavat iloa esimerkiksi sellaisesta kuin yhdessä laulamisesta. Viime torstain kuoroharkoissa idea iski oikein voimakkaasti läpi tajuntani - olemme täällä kokemassa erilaisia asioita, kuin lapset leikkimässä. Kaikki leikit eivät tietenkään ole kivoja ja hauskoja, niin kuin sodat ja muu toisten ihmisten vahingoittaminen. Paljon on kuitenkin sellaista, mikä tuottaa meille ihmisille silkkaa iloa ja tyydytystä. Runsaasti on myös sellaista, mikä tuottaa vaivaa ja mikä on tehtävä pelkästä velvollisuudentunnosta, mutta onneksi tämä kirjoittaminen ei kuulu niihin asioihin =)!
Minä olen välillä todella naiivi ja suhtaudun elämään kevyesti, mutten jaksa kantaa huolta siitä. Ihan tarpeeksi on myös niitä hetkiä, jolloin joutuu kysymään itseltään, miksi tämäkin on pakko käydä läpi aina vaan uudestaan ja miksei kehity ollenkaan ihmisenä. Iloilla ja suruilla lienee tasapainonsa. Toisinaan juttelee ihmisten kanssa ja toteaa ulkopuolisena tarkkailijana, että joitain elämä kohtelee kovalla kädellä. Ei siihen sitten ole paljon lisättävää. Omat murheet kutistuvat silloin aika nopeasti olemattomiksi. Koskaan ei pidä kadehtia ketään, koska ei voi tietää, mitä tämä toinen käy läpi elämässään.
Siinä kaikki tänä yönä - ehkä lisää myöhemmin tai sitten ei.
Tänään oli kuoroleiri Nurmijärvellä. On se vaan aika mielenkiintoista, miten ihmiset ovat olioita, jotka saavat iloa esimerkiksi sellaisesta kuin yhdessä laulamisesta. Viime torstain kuoroharkoissa idea iski oikein voimakkaasti läpi tajuntani - olemme täällä kokemassa erilaisia asioita, kuin lapset leikkimässä. Kaikki leikit eivät tietenkään ole kivoja ja hauskoja, niin kuin sodat ja muu toisten ihmisten vahingoittaminen. Paljon on kuitenkin sellaista, mikä tuottaa meille ihmisille silkkaa iloa ja tyydytystä. Runsaasti on myös sellaista, mikä tuottaa vaivaa ja mikä on tehtävä pelkästä velvollisuudentunnosta, mutta onneksi tämä kirjoittaminen ei kuulu niihin asioihin =)!
Minä olen välillä todella naiivi ja suhtaudun elämään kevyesti, mutten jaksa kantaa huolta siitä. Ihan tarpeeksi on myös niitä hetkiä, jolloin joutuu kysymään itseltään, miksi tämäkin on pakko käydä läpi aina vaan uudestaan ja miksei kehity ollenkaan ihmisenä. Iloilla ja suruilla lienee tasapainonsa. Toisinaan juttelee ihmisten kanssa ja toteaa ulkopuolisena tarkkailijana, että joitain elämä kohtelee kovalla kädellä. Ei siihen sitten ole paljon lisättävää. Omat murheet kutistuvat silloin aika nopeasti olemattomiksi. Koskaan ei pidä kadehtia ketään, koska ei voi tietää, mitä tämä toinen käy läpi elämässään.
Siinä kaikki tänä yönä - ehkä lisää myöhemmin tai sitten ei.
maanantai 23. maaliskuuta 2009
Tollous
Olen oikea tollo-idiootti, mikä sinänsä ei ole mitään uutta. En tiedä, mistä oikein aina saan kaikki päähänpäläykseni, mutta typeryyteni ilmaisulla ei tunnu olevan mitään rajaa rajaa rajaa...
Tänään tuli taas talvi - juuri kun tintit olivat alkaneet visertää soinnukkaammin ja aurinko paistaa lämpimämmin. Kesäaika uhkaa jo nurkan takana eli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pitäisi siirtää kelloja tunti taaksepäin. Aloitan taas oman turhan kapinani maailman kellonsiirtäjiä vastaan, teen itseni kärttyiseksi valvomalla normaaliin tapaan ja nukkumalla huonosti ja liian lyhyesti sekä ihmettelemällä monta kertaa päivässä, mitä kello oikeasti olisi. Inhottavaa kerta kaikkiaan! Saisivat suksia kuuseen kesäajan keksijät.
Suksimisesta tuli mieleen, että eilen tuli hiihdettyä 10 km lähimaastossa. Ladut olivat vaihtelevat; jäisestä mitä parhaimpaan kuntoon. Oma hiihtokuntoni tosin on luvattoman huono. Yksi (ylämäessä!) ohitse luisteleva mies totesi, että *Sinulla ei oikein taida olla suksissa pitoa!* Ehe-ehe, no eipä ollut! Vastasin, että se tekee vaan hyvää käsivoimille ja heitin hymyn perään. No ei tosiaan tehnyt, hartiat kamalan kipeät loppuillan ja kireät ovat edelleen. Hiihtäminen oli kuitenkin kivaa, siinä ehtii aina miettiä kaikenlaista samoin kuin juostessakin. Sitä paitsi pitkät laskut ovat mukavia - oiva keksintö nuo sukset!
Nyt riitti. Ehkä eilinen ei jäänytkään viimeiseksi hiihtopäiväksi, niin kuin ensin kuvittelin. Ja ainahan kesällä voi harrastaa vesihiihtoa!
Tänään tuli taas talvi - juuri kun tintit olivat alkaneet visertää soinnukkaammin ja aurinko paistaa lämpimämmin. Kesäaika uhkaa jo nurkan takana eli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pitäisi siirtää kelloja tunti taaksepäin. Aloitan taas oman turhan kapinani maailman kellonsiirtäjiä vastaan, teen itseni kärttyiseksi valvomalla normaaliin tapaan ja nukkumalla huonosti ja liian lyhyesti sekä ihmettelemällä monta kertaa päivässä, mitä kello oikeasti olisi. Inhottavaa kerta kaikkiaan! Saisivat suksia kuuseen kesäajan keksijät.
Suksimisesta tuli mieleen, että eilen tuli hiihdettyä 10 km lähimaastossa. Ladut olivat vaihtelevat; jäisestä mitä parhaimpaan kuntoon. Oma hiihtokuntoni tosin on luvattoman huono. Yksi (ylämäessä!) ohitse luisteleva mies totesi, että *Sinulla ei oikein taida olla suksissa pitoa!* Ehe-ehe, no eipä ollut! Vastasin, että se tekee vaan hyvää käsivoimille ja heitin hymyn perään. No ei tosiaan tehnyt, hartiat kamalan kipeät loppuillan ja kireät ovat edelleen. Hiihtäminen oli kuitenkin kivaa, siinä ehtii aina miettiä kaikenlaista samoin kuin juostessakin. Sitä paitsi pitkät laskut ovat mukavia - oiva keksintö nuo sukset!
Nyt riitti. Ehkä eilinen ei jäänytkään viimeiseksi hiihtopäiväksi, niin kuin ensin kuvittelin. Ja ainahan kesällä voi harrastaa vesihiihtoa!
torstai 12. maaliskuuta 2009
Fysiikka pettää...
Takana fyysisesti ylivilkas alkuviikko. Hiihtoa, juoksua, aerobic-ohjelman harjoittelua, ohjelman vetämistä, sählymatsia ja ratsastusta. Varsinkin eilinen oli melkoinen rääkkipäivä. Miten ihmeessä nuo salibandyilijat jaksavat juosta pallon perässä isolla kentällä? Ei voi kuin ihmetellä niitten kuntoa.
Ratsastus oli mukavaa eilen. Huomenna olisi seurakisat, joihin aion mennä kokeilemaan rahkeitani. Yritän parhaani ja katson, miten pitkälle se riittää - hehheh...
Talvi sen kun vaan jatkuu. Mitä turhia puhutaan ilmaston lämpenemisestä? Tämähän on aika poikkeuksellista, että vielä hiihtolomien jälkeen on lumet ihan kinoksina maassa. Ensi viikolla aion lähteä jopa laskettelemaan paikallisille lähivuorille, uskoisko moista?
Mutta nyt koisaamaan. Kroo.
Ratsastus oli mukavaa eilen. Huomenna olisi seurakisat, joihin aion mennä kokeilemaan rahkeitani. Yritän parhaani ja katson, miten pitkälle se riittää - hehheh...
Talvi sen kun vaan jatkuu. Mitä turhia puhutaan ilmaston lämpenemisestä? Tämähän on aika poikkeuksellista, että vielä hiihtolomien jälkeen on lumet ihan kinoksina maassa. Ensi viikolla aion lähteä jopa laskettelemaan paikallisille lähivuorille, uskoisko moista?
Mutta nyt koisaamaan. Kroo.
maanantai 9. maaliskuuta 2009
Maaliskuun toinen viikko alussaan
Huh, mikä päivä. Pinna jotenkin kireällä. Aamu alkoi jo kehnosti, kun nukuin liian pitkään. Tai oikeastaan nukuin aivan liian vähän yön aikana ja senkin huonosti... Tyyny on epäsopiva tai jotain. Ja kaiken kukkuraksi näin unta, että juttelin Chris Martinin kanssa jossain kylppärin käytävällä ja kysyin siltä englanniksi, mitä hän tekisi nyt, jollei hänestä olisi tullut muusikkoa. Joopa joo, olenkohan kuunnellut Coldplayta jo hieman liikaa? Mutta tämä musiikki on kyllä hyvää, en kyllästy siihen ollenkaan. - Sitten oli tietysti vielä bad hair & wrong clothes day...
Enivei, olin juoksemassa normilenkin tässä iltamyöhällä. Odotanpa vaan sitä aikaa, kun pääsee juoksemaan niin, ettei tarvitse varoa jokaista tai joka toista askelta lumen ja jään peittämällä pientareella. Kalorien kulutusta lisäsi vielä pyykkien kuivumaan ripustaminen lenkin jälkeen. Inhoan sitä puuhaa edelleenkin. Lattioitten peseminenkin on kivampaa...
Eilen olin hiihtämässä ja olipa todella mukavaa. 11 km hurahti tuosta vaan, ainakin melkein. Alamäet erityisen hyvin! No okei, polvea alkoi kyllä sattua, mutta milloinkas sitä ei sattuisi urheillessa? Hiihtämisessä on kivaa sekin, että vastaantulijat ja muut kanssahiihtäjät ovat yleensä todella reipasta porukkaa. Lähes kaikki hymyilevät - ainakin jos aurinko paistaa - ja ovat terveen punaposkisia ja ystävällisen näköisiä. Hirmuhiihtäjät ovat sitten erikseen, mutta antaa heidän olla ja nauttia menostaan. Itsellekin tulee hiihtäessä sellainen kansakouluaikainen fiilis, että tässä sitä mennään metsässä ladulla ja suksi liukuu riemurinnoin, melkein hurmoksellinen tunne! Noo, itse asiassa facebook ilmoitti, että todellinen ikäni on 36 vuotta, joten ehkä se johtuu myös siitä tämä lapsellinen, satunnainen hiihtointoiluni. =)
Voinkin ryhtyä kysyttäessä mainitsemaan, että olen vähän päälle kolmikymppinen, ainakin FB:n mukaan. Aatella, olen El'Inaakin nuorempi - hehehe...
Mutta itse asiaan: olen älyttömän huono häviäjä. Jos joku toinen saa sen, mitä minä tosin en tarvitse, mutta kovasti haluaisin, niin heti iskee kamala kateus. Sitten sen yli pitää vaan jotenkin yrittää päästä. Ei ole paljon kehumista omassa kehityksessä ihmisyyden polulla. Takapakkeja tulee roppakaupalla. Työelämässä olen jumittunut epämukavuusalueelle, ties jo kuinka pitkäksi aikaa. Tässä sitä silti vaan porskutetaan päivä kerrallaan, pienin askelin edeten. Luonteessa olisi kyllä hiomista. Tänäänkin olen rähjännyt pomolle, välillisesti myös työkavereille ja erityisesti alaisille. Sitten taas tekisi mieli olla pahoillaan omasta käytöksestään, plaah, mutta kuka sellaistakaan jaksaa?
Reign of Love... soittelee suosikkibändini. Onpa kaunista, virtaavaa ja pulppuilevaa.
Nyt voisi olla fiksua painua pehkuihin, mutta pakko on mainita vielä säätietoja: koko päivän on satanut lunta ja ollut pari astetta pakkasta. Eilen oli ihanan upea kevätpäivä ja auringonpaiste, mutta tänään talvi näyttää saaneen taas roimasti jatkoaikaa. Uskoisko, että muutaman viikon päästä alkaa kesäaika? En minä ainakaan.
Enivei, olin juoksemassa normilenkin tässä iltamyöhällä. Odotanpa vaan sitä aikaa, kun pääsee juoksemaan niin, ettei tarvitse varoa jokaista tai joka toista askelta lumen ja jään peittämällä pientareella. Kalorien kulutusta lisäsi vielä pyykkien kuivumaan ripustaminen lenkin jälkeen. Inhoan sitä puuhaa edelleenkin. Lattioitten peseminenkin on kivampaa...
Eilen olin hiihtämässä ja olipa todella mukavaa. 11 km hurahti tuosta vaan, ainakin melkein. Alamäet erityisen hyvin! No okei, polvea alkoi kyllä sattua, mutta milloinkas sitä ei sattuisi urheillessa? Hiihtämisessä on kivaa sekin, että vastaantulijat ja muut kanssahiihtäjät ovat yleensä todella reipasta porukkaa. Lähes kaikki hymyilevät - ainakin jos aurinko paistaa - ja ovat terveen punaposkisia ja ystävällisen näköisiä. Hirmuhiihtäjät ovat sitten erikseen, mutta antaa heidän olla ja nauttia menostaan. Itsellekin tulee hiihtäessä sellainen kansakouluaikainen fiilis, että tässä sitä mennään metsässä ladulla ja suksi liukuu riemurinnoin, melkein hurmoksellinen tunne! Noo, itse asiassa facebook ilmoitti, että todellinen ikäni on 36 vuotta, joten ehkä se johtuu myös siitä tämä lapsellinen, satunnainen hiihtointoiluni. =)
Voinkin ryhtyä kysyttäessä mainitsemaan, että olen vähän päälle kolmikymppinen, ainakin FB:n mukaan. Aatella, olen El'Inaakin nuorempi - hehehe...
Mutta itse asiaan: olen älyttömän huono häviäjä. Jos joku toinen saa sen, mitä minä tosin en tarvitse, mutta kovasti haluaisin, niin heti iskee kamala kateus. Sitten sen yli pitää vaan jotenkin yrittää päästä. Ei ole paljon kehumista omassa kehityksessä ihmisyyden polulla. Takapakkeja tulee roppakaupalla. Työelämässä olen jumittunut epämukavuusalueelle, ties jo kuinka pitkäksi aikaa. Tässä sitä silti vaan porskutetaan päivä kerrallaan, pienin askelin edeten. Luonteessa olisi kyllä hiomista. Tänäänkin olen rähjännyt pomolle, välillisesti myös työkavereille ja erityisesti alaisille. Sitten taas tekisi mieli olla pahoillaan omasta käytöksestään, plaah, mutta kuka sellaistakaan jaksaa?
Reign of Love... soittelee suosikkibändini. Onpa kaunista, virtaavaa ja pulppuilevaa.
Nyt voisi olla fiksua painua pehkuihin, mutta pakko on mainita vielä säätietoja: koko päivän on satanut lunta ja ollut pari astetta pakkasta. Eilen oli ihanan upea kevätpäivä ja auringonpaiste, mutta tänään talvi näyttää saaneen taas roimasti jatkoaikaa. Uskoisko, että muutaman viikon päästä alkaa kesäaika? En minä ainakaan.
keskiviikko 4. maaliskuuta 2009
Jukra
Katselin justiinsa kuvia Suomen Ladun Alppireissulta. Tahtoo Breithornille! Matterhorn näyttää jotenkin yliarvostetulta pohjoisesta eli Sveitsin puolelta katsottuna. Onhan se komeeta katsottavaa, ei siinä mitään. Cervinian puolella se näytti miltä tahansa vuorimöhkäleeltä. OK, olihan taivas pilvessä enkä nähnyt vuorta edustavimmassa muodossaan. - Meillä taisi olla todella hyvä tuuri / erinomainen johdatus, kun saimme kylpeä kirkkaassa auringonpaistteessa hiihtolomallamme Monte Rosalla. Nyt siellä on kehnommat kelit.
Päässä jotenkin pyörii, väsyttää kohtalaisen paljon. Toivottavasti oli syytä juhlia jo pikkuisen!
Päässä jotenkin pyörii, väsyttää kohtalaisen paljon. Toivottavasti oli syytä juhlia jo pikkuisen!
maanantai 2. maaliskuuta 2009
Voi tätä elämää
Viikonloppu takana, vietin sen rakkaitten ystävieni seurassa. Uskomatonta, että parhaimmillaan ollaan joittenkin kanssa tunnettu jo 41 vuotta! Tyttöporukkamme eli me aika keski-ikäiset naiset lähdimme ensin kävelylle järven jäälle ja sitten saunoimme, söimme ja istuimme iltaa mukavasti jutellen ja kuulumisia vaihdellen. On terapeuttista jakaa asioita toisten tuttujen kanssa. Ja on todella arvokasta, että on tällaisia ystäviä! =)
Vanhukset olivat taas vanhoja, mutta aika virkeällä mielialalla, mikä oli mukava todeta. Ei voi mitään, mutta välillä tulee mieleen, että millaista se on sitten, kun itse on vanha ja ehkä lapset käyvät aina joskus katsomassa ja auttamassa. Huh!
Järkyttävää on myös todeta, että itse on jo näin kaamean vanha. Toisaalta jokin osa ihmisestä ei vanhene ollenkaan - sen huomasi hyvin ystäviä tavatessa. Aika outoa ja samalla oikein ihanaa!
Bussimatka takaisin kotiin oli erikoinen kokemus. Monesti olen suuna päänä ja saatan olla aloitteellinen ja ruveta vaihtamaan sanasia istuinnaapurin kanssa, mutta tällä kertaa oli toisin. Bussi oli täynnä väkeä jo ennen puolta matkaa ja alkuosan reissusta luin yhtä roskaromaania (joo-o, luen aina silloin tällöin niitäkin, täysin häpeilemättä!). Puolivälin krouvissa tai siis linja-autoasemalla viivyttiin vähän pidempään ja siinä sitten vieressä istuva mieshenkilö rupesi juttusille.
Kohta kävi ilmi, että hän on erittäin kiinnostunut sukututkimuksesta ja vähän enemmän kun rupateltiin, niin jo alkoi löytyä yhteisä tuttuja nuoruuden urheiluajoilta. Tällä tyypillä oli jopa vanhoja lehtileikkeitä omista kisatuloksistaan ja niitä hän esitteli minulle. Sieltäpä löytyi meidänkin tyttönelikkomme viestitulos vuodelta 1977, jolloin voitimme pm-viestit 4x100 metrillä, hyvällä ajalla kaiken lisäksi. Aika metkaa! Lisäksi kävi ilmi, että olimme joskus olleet Kankaanpäässä jopa samalla urheiluleirillä vuonna 1975... - Muistan siitä reissusta, että aurinko paistoi ja että mulla oli violetti-kelta-punasävyiset kukka-Jamesit jalassa, hehheh, parhaaseen seiskytlukulaiseen tyyliin tietysti!
Näin siis meni matka joutuisasti mahdollisia yhteisiä tuttuja mieleen palautellen. Tosin hieman ihmettelin, kun kuulin, että tämä henkilö kuskaa leikekirjaansa usein bussimatkoillaan Helsingin ja entisen kotipaikkansa väliä kulkiessaan. Haloo, onkohan se ihan, öö, miten sen nyt sanoisi, että onko maakuntaheimolaisellani kaikki ihan kohdallaan? Vai onko hän vain tilastoihmisiä, joka rakastaa kuljettaa otteita menneisyydestään mukanaan? Onhan siinä puheenaihetta kylläkin, jos muuta ei tule mieleen. No, ihan mielenkiintoinen tapaus sinänsä ja sopi muisteluviikonloppuuni.
Hiihtolomalta paluusta on jo yli viikko. Reissu oli todella mukava ja rentouttava. Paljon raikasta vuori-ilmaa kirkkaalla auringonpaisteella kruunattuna - mikäs sen ihanampaa! Tuollaiset lumiset pikkukylät ovat aivan ihastuttavia, varsinkin kirkkaassa päivänpaisteessa, mutta myös auringon laskettua ja hämärän hiipiessä kylän kattojen ja kirkontornien yläpuolelle. Vuorten ääriviivat erottuvat tummina ja äänettömän massiivisina tähtikirkasta taivasta vasten - se on jotenkin hyvin juhlallista ja vaikuttavaa.
Reissusta olisi paljonkin kirjoitettavaa (esim. ne alaikäisen tilaamat kolme oluttuoppia, mukava pizzaravintola, helmeilevät proseccolasilliset, auringonotto lepotuoleissa Antagnodin pikkurinteessä - tai ei se nyt mikään pieni ollut paitsi niihin muihin isoihin verrattuna, herkulliset lasagnet punaviinilasillisten kera rinneravintolassa, sydämentykytykset lähtiessä laskemaan alas vähän jyrkempiä ja kapeanmuhkuraisia ylä- ja siirtymärinteitä jne. jne.). Päällimmäiseksi jäi kuitenkin se ilo, mikä nousi mieleen, kun pääsi korkeille huipuille ja sai ihailla upeaa sinitaivasta, korkeita valkeita vuorenhuippuja ja sädehtivää kirkkautta auringon paistaessa täydeltä terältä. Siinä jos missä pieni ihminen koki olevansa onnellinen!
Steffen opit olivat selvästi hyödyksi ja vauhtiakin irtosi joskus aika lailla. Välillä meno oli melkein karata käsistä ja sitten sai jarrutella sen, minkä pystyi. Italialaiset laskevat kyllä aika varomattomasti; ohittavat tosi läheltä ja kovalla vauhdilla. Sen totesin, että ikipäivinä minusta ei kyllä vapaalaskijaa tulisi - sen verran inhottavaa kaatuilu paksussa upottavassa hangessa oli. Eikä vain se kaatuminen, mutta myös ylös kapuaminen oli hankalaa, kun sauvat upposivat kädensijaa myöten lumeen ja polviparat olivat aivan tönkköinä. Yhtenä päivänä saimme todistaa jonkinlaista vapaalaskun maailmancupin tapaista big mountain-kisaa, jossa muutamat huimapäät vetivät laudoillaan lähes pystysuoraa vuorenrinnettä alas kilpamielessä... No, hulluja on monenlaisia, mutta olihan se rohkeaa ja hurjan näköistä. Eipä siinä nuorten tyyppien päätä huimannut.
Paluu arkeen oli sitten tietysti melko tylsä tapahtuma ja yritin kaikin keinoin ylläpitää rentoutunutta olotilaa yllä vielä viime viikollakin. Huonoin tuloksin tosin. Vaivuin melkein joka ilta petiin jo klo 20-22, mikä on minulle normaalioloissa täysin vierasta. Olin todella väsynyt joka ilta! Työhommat jätin niin ikään aamuhetkien varaan, mutta se tyyli ei sovi minulle. Minun täytyy tehdä hommani jo edellisenä iltana loppuun, tai nukun todella huonosti.
Viime viikolla olin melko kyllästynyt tähän markkinointityöhöni. Pari vuotta olen ollut innoissani ja kokenut, että tämä on minun kutsumukseni, mutta jo pitkin vuotta on ollut jonkinlaisia lopahtamisen tuntoja. Teet töitä vaikka kuinka, mutta mikään ei tunnu muuttuvan ja on, kuin et osaisi tehdä mitään oikein. Koet epäonnistuvasi päivittäin joitain harvoja valopilkkuja lukuunottamatta. Tänään oli sellainen poikkeuspäivä, mutta ymmärsinkin jo heti aamulla jättää huoleni vahvempiin käsiin. - Ihan oikeasti olen päättänyt, etten stressaa enää ikinä työasioista - tämähän on vain pieni ja vähämerkityksellinen osa elämää, eikä ansaitse pilata varsinaista elämää. Tosin kaikkihan tässä sitä varsinaista elämää taitaa olla, joka ikinen sekunti ja sen sadasosa nopeasti ohi kiitämässä. Tässä sitä vaan yritetään vangita joitain hetken tunnelmia ja koota ajatuksia omasta elämästä.
Perjantaina olin todella kiukkuinen ja harmistunut, sillä odotin, että eräs yhteistä asiaa hoitamaan luvannut olisi myös tehnyt oman osuutensa, jopa muistutin edellisenä päivänä asiasta. Mutta ei - ei toivoakaan. Arvasin, että niin käy ja päätin, että minähän en ala juosta sen tiedon perässä, mieluummin vaikka jätän sitten oman hommani hoitamatta, jos se siitä on kiinni. (No en jättänyt kuitenkaan.) Minusta se oli todella itsekästä - siis ei oma toimintani tietenkään, vaan tämän toisen. Eikä mitään pahoittelua, vaikka ilmaisin harmistumiseni selkeästi. Olen loukkaantunut, mikä on jotensakin epätyypillistä, mutta näköjään totta.
Nyt on ollut todella kylmää ulkona, oikein kunnon talvi. Tänäkin aamuna melkein 15 astetta pakkasta ja lunta maassa kosolti. Hiihtäminen ei oikein innosta, vaikka onkin periaatteessa kivaa liikuntaa. Pitkä sairastelu sai aikaan sen, että nyt harrastuskunto on todella heikko. Viime viikolla ratsastus ja tennis saivat minut melkein uuvuksiin ja välistä jäi sentään kuoroharkat, kun harjoitukset oli peruttu. Huolestuttavaa kerta kaikkiaan! Salille meno voisi taas alkaa kiinnostaa samaa tahtia kuin hartiat kireytyvät, lisäksi haluaisin laihtua noin kymmenisen kiloa näin ensi alkuun. Jotain siis tarttis tehrä, muutakin kuin pyhiä päätöksiä näppäimistön ja näytön äärellä. Siis tallennan ajatukseni vastaisuuden varalle ja poistun lukemaan alussa mainitsemaani roskaromaania.
Vanhukset olivat taas vanhoja, mutta aika virkeällä mielialalla, mikä oli mukava todeta. Ei voi mitään, mutta välillä tulee mieleen, että millaista se on sitten, kun itse on vanha ja ehkä lapset käyvät aina joskus katsomassa ja auttamassa. Huh!
Järkyttävää on myös todeta, että itse on jo näin kaamean vanha. Toisaalta jokin osa ihmisestä ei vanhene ollenkaan - sen huomasi hyvin ystäviä tavatessa. Aika outoa ja samalla oikein ihanaa!
Bussimatka takaisin kotiin oli erikoinen kokemus. Monesti olen suuna päänä ja saatan olla aloitteellinen ja ruveta vaihtamaan sanasia istuinnaapurin kanssa, mutta tällä kertaa oli toisin. Bussi oli täynnä väkeä jo ennen puolta matkaa ja alkuosan reissusta luin yhtä roskaromaania (joo-o, luen aina silloin tällöin niitäkin, täysin häpeilemättä!). Puolivälin krouvissa tai siis linja-autoasemalla viivyttiin vähän pidempään ja siinä sitten vieressä istuva mieshenkilö rupesi juttusille.
Kohta kävi ilmi, että hän on erittäin kiinnostunut sukututkimuksesta ja vähän enemmän kun rupateltiin, niin jo alkoi löytyä yhteisä tuttuja nuoruuden urheiluajoilta. Tällä tyypillä oli jopa vanhoja lehtileikkeitä omista kisatuloksistaan ja niitä hän esitteli minulle. Sieltäpä löytyi meidänkin tyttönelikkomme viestitulos vuodelta 1977, jolloin voitimme pm-viestit 4x100 metrillä, hyvällä ajalla kaiken lisäksi. Aika metkaa! Lisäksi kävi ilmi, että olimme joskus olleet Kankaanpäässä jopa samalla urheiluleirillä vuonna 1975... - Muistan siitä reissusta, että aurinko paistoi ja että mulla oli violetti-kelta-punasävyiset kukka-Jamesit jalassa, hehheh, parhaaseen seiskytlukulaiseen tyyliin tietysti!
Näin siis meni matka joutuisasti mahdollisia yhteisiä tuttuja mieleen palautellen. Tosin hieman ihmettelin, kun kuulin, että tämä henkilö kuskaa leikekirjaansa usein bussimatkoillaan Helsingin ja entisen kotipaikkansa väliä kulkiessaan. Haloo, onkohan se ihan, öö, miten sen nyt sanoisi, että onko maakuntaheimolaisellani kaikki ihan kohdallaan? Vai onko hän vain tilastoihmisiä, joka rakastaa kuljettaa otteita menneisyydestään mukanaan? Onhan siinä puheenaihetta kylläkin, jos muuta ei tule mieleen. No, ihan mielenkiintoinen tapaus sinänsä ja sopi muisteluviikonloppuuni.
Hiihtolomalta paluusta on jo yli viikko. Reissu oli todella mukava ja rentouttava. Paljon raikasta vuori-ilmaa kirkkaalla auringonpaisteella kruunattuna - mikäs sen ihanampaa! Tuollaiset lumiset pikkukylät ovat aivan ihastuttavia, varsinkin kirkkaassa päivänpaisteessa, mutta myös auringon laskettua ja hämärän hiipiessä kylän kattojen ja kirkontornien yläpuolelle. Vuorten ääriviivat erottuvat tummina ja äänettömän massiivisina tähtikirkasta taivasta vasten - se on jotenkin hyvin juhlallista ja vaikuttavaa.
Reissusta olisi paljonkin kirjoitettavaa (esim. ne alaikäisen tilaamat kolme oluttuoppia, mukava pizzaravintola, helmeilevät proseccolasilliset, auringonotto lepotuoleissa Antagnodin pikkurinteessä - tai ei se nyt mikään pieni ollut paitsi niihin muihin isoihin verrattuna, herkulliset lasagnet punaviinilasillisten kera rinneravintolassa, sydämentykytykset lähtiessä laskemaan alas vähän jyrkempiä ja kapeanmuhkuraisia ylä- ja siirtymärinteitä jne. jne.). Päällimmäiseksi jäi kuitenkin se ilo, mikä nousi mieleen, kun pääsi korkeille huipuille ja sai ihailla upeaa sinitaivasta, korkeita valkeita vuorenhuippuja ja sädehtivää kirkkautta auringon paistaessa täydeltä terältä. Siinä jos missä pieni ihminen koki olevansa onnellinen!
Steffen opit olivat selvästi hyödyksi ja vauhtiakin irtosi joskus aika lailla. Välillä meno oli melkein karata käsistä ja sitten sai jarrutella sen, minkä pystyi. Italialaiset laskevat kyllä aika varomattomasti; ohittavat tosi läheltä ja kovalla vauhdilla. Sen totesin, että ikipäivinä minusta ei kyllä vapaalaskijaa tulisi - sen verran inhottavaa kaatuilu paksussa upottavassa hangessa oli. Eikä vain se kaatuminen, mutta myös ylös kapuaminen oli hankalaa, kun sauvat upposivat kädensijaa myöten lumeen ja polviparat olivat aivan tönkköinä. Yhtenä päivänä saimme todistaa jonkinlaista vapaalaskun maailmancupin tapaista big mountain-kisaa, jossa muutamat huimapäät vetivät laudoillaan lähes pystysuoraa vuorenrinnettä alas kilpamielessä... No, hulluja on monenlaisia, mutta olihan se rohkeaa ja hurjan näköistä. Eipä siinä nuorten tyyppien päätä huimannut.
Paluu arkeen oli sitten tietysti melko tylsä tapahtuma ja yritin kaikin keinoin ylläpitää rentoutunutta olotilaa yllä vielä viime viikollakin. Huonoin tuloksin tosin. Vaivuin melkein joka ilta petiin jo klo 20-22, mikä on minulle normaalioloissa täysin vierasta. Olin todella väsynyt joka ilta! Työhommat jätin niin ikään aamuhetkien varaan, mutta se tyyli ei sovi minulle. Minun täytyy tehdä hommani jo edellisenä iltana loppuun, tai nukun todella huonosti.
Viime viikolla olin melko kyllästynyt tähän markkinointityöhöni. Pari vuotta olen ollut innoissani ja kokenut, että tämä on minun kutsumukseni, mutta jo pitkin vuotta on ollut jonkinlaisia lopahtamisen tuntoja. Teet töitä vaikka kuinka, mutta mikään ei tunnu muuttuvan ja on, kuin et osaisi tehdä mitään oikein. Koet epäonnistuvasi päivittäin joitain harvoja valopilkkuja lukuunottamatta. Tänään oli sellainen poikkeuspäivä, mutta ymmärsinkin jo heti aamulla jättää huoleni vahvempiin käsiin. - Ihan oikeasti olen päättänyt, etten stressaa enää ikinä työasioista - tämähän on vain pieni ja vähämerkityksellinen osa elämää, eikä ansaitse pilata varsinaista elämää. Tosin kaikkihan tässä sitä varsinaista elämää taitaa olla, joka ikinen sekunti ja sen sadasosa nopeasti ohi kiitämässä. Tässä sitä vaan yritetään vangita joitain hetken tunnelmia ja koota ajatuksia omasta elämästä.
Perjantaina olin todella kiukkuinen ja harmistunut, sillä odotin, että eräs yhteistä asiaa hoitamaan luvannut olisi myös tehnyt oman osuutensa, jopa muistutin edellisenä päivänä asiasta. Mutta ei - ei toivoakaan. Arvasin, että niin käy ja päätin, että minähän en ala juosta sen tiedon perässä, mieluummin vaikka jätän sitten oman hommani hoitamatta, jos se siitä on kiinni. (No en jättänyt kuitenkaan.) Minusta se oli todella itsekästä - siis ei oma toimintani tietenkään, vaan tämän toisen. Eikä mitään pahoittelua, vaikka ilmaisin harmistumiseni selkeästi. Olen loukkaantunut, mikä on jotensakin epätyypillistä, mutta näköjään totta.
Nyt on ollut todella kylmää ulkona, oikein kunnon talvi. Tänäkin aamuna melkein 15 astetta pakkasta ja lunta maassa kosolti. Hiihtäminen ei oikein innosta, vaikka onkin periaatteessa kivaa liikuntaa. Pitkä sairastelu sai aikaan sen, että nyt harrastuskunto on todella heikko. Viime viikolla ratsastus ja tennis saivat minut melkein uuvuksiin ja välistä jäi sentään kuoroharkat, kun harjoitukset oli peruttu. Huolestuttavaa kerta kaikkiaan! Salille meno voisi taas alkaa kiinnostaa samaa tahtia kuin hartiat kireytyvät, lisäksi haluaisin laihtua noin kymmenisen kiloa näin ensi alkuun. Jotain siis tarttis tehrä, muutakin kuin pyhiä päätöksiä näppäimistön ja näytön äärellä. Siis tallennan ajatukseni vastaisuuden varalle ja poistun lukemaan alussa mainitsemaani roskaromaania.
keskiviikko 18. helmikuuta 2009
Italia
No nyt on kivampaa, kun keuhkoputkentulehduksen aiheuttaneet pöpöt on lyöty ja vietän talvilomaa Italiassa. Antagnod on kaunis paikka ja korkeallakin kaiken lisäksi (1750m). Vuoret ovat upeita,varsinkin auringonpaisteessa, kuten tänään. Pilvisessä ja lumisateisessa kelissä maisemassa ei ole niinkään hurraamista, varsinkin jos tuulee reippaanlaisesti. Eilenhän sitten tuuli, eikä Toblerone-vuoresta näkynyt kuin ensimmäiset 3000 metriä massiivista kivimöhkälettä,vuoren juurta. Tänään kun kattelin samaa kohdetta webcamista, niin ei oikestaan harmittanut - ainakaan Cervinian puolelta se ei näytä yhtä hienolta ja jylhältä kuin Swissien puolelta eli Zermattista katsottuna. Eilen tuli ainakin koettua kunnon voimakas tuuli ylähissiasemalla. Ja tutustuttua brittiperheeseen ja ruotsalaisnaiseen tuolihississä matkatessa.
Tänään oli siis upea aurinkokeli ja matkasimme Gressoniin. Hienoja ja pitkiä rinteitä! Niitä laski ilokseen.Tosin viimeinen musta lasku alas laaksoon ei ollut kovin mukava.
Tänä aamuna tutustuttiin myös hotellinaapureihin - suomalaisperheeseenpä tietenkin! Tällä alueella on itse asiassa melko paljonkin suomalaisia matkassa.
Silmä painuu kiinni, joten on paras lopettaa tältä erää...haukotus!
Tänään oli siis upea aurinkokeli ja matkasimme Gressoniin. Hienoja ja pitkiä rinteitä! Niitä laski ilokseen.Tosin viimeinen musta lasku alas laaksoon ei ollut kovin mukava.
Tänä aamuna tutustuttiin myös hotellinaapureihin - suomalaisperheeseenpä tietenkin! Tällä alueella on itse asiassa melko paljonkin suomalaisia matkassa.
Silmä painuu kiinni, joten on paras lopettaa tältä erää...haukotus!
perjantai 13. helmikuuta 2009
Long time...
Perjantai ja 13. päivä, siis helmikuuta. Viime bloggauksesta on aikaa jo pari viikkoa - sen ajan olenkin ollut sairaana. Eipä ole paljon ajatus lentänyt...
perjantai 30. tammikuuta 2009
Ohhoh!
Näin se aika taas on mennyt - long time, no see. Nyt moon kipeenä. Piti lähteä Zelloon leffaan Australiaa katsomaan, mutta kuinkas kävikään: rutiinilämpömittaus (lintu/influenssakontrollin takia) osoittikin yhtäkkiä 37,8 astetta plussan puolella. Ja kyse ei siis ole fahrenheiteista... Enkä todellakaan usko, että syy on rokotteen.
Siis mitään leffaa lähden katsomaan, paitsi kotona nauhalta Mount Everestin lääkäriasemaa ja Järki ja tunteet -sarjan ekaa osaa. Siis sohvaan vaan.
Olin pelaamassa kaksi tuntia tennistä sen lisäksi, että päivällä vietin pari tuntia ulkona luistinten päällä ja luistimien nauhoja solmien. Vikan tennistunnin aikana sydän alkoi läpättää ihan kohtuullisesti ja yskittikin aina tämän tästä. Coldplay lohduttakoon nousevaa kuumeista oloani. =)
Eipä ihme, että on tässä viime aikoina ollut aika väsynyt ja puolikuntoinen olo.
Siis mitään leffaa lähden katsomaan, paitsi kotona nauhalta Mount Everestin lääkäriasemaa ja Järki ja tunteet -sarjan ekaa osaa. Siis sohvaan vaan.
Olin pelaamassa kaksi tuntia tennistä sen lisäksi, että päivällä vietin pari tuntia ulkona luistinten päällä ja luistimien nauhoja solmien. Vikan tennistunnin aikana sydän alkoi läpättää ihan kohtuullisesti ja yskittikin aina tämän tästä. Coldplay lohduttakoon nousevaa kuumeista oloani. =)
Eipä ihme, että on tässä viime aikoina ollut aika väsynyt ja puolikuntoinen olo.
keskiviikko 14. tammikuuta 2009
torstai 8. tammikuuta 2009
Loma loppuu, arki alkaa
Kaikki hyvä päättyy aikanaan, niin kuin esimerkiksi loma. Aamuinen heräämisankeus alkaa yhtä suurella varmuudella kuin loma loppuu. Valvominen myöhään on finito. (Nythän en valvo myöhään...)
Sain uuden annoksen lintu- tai lumeinfluenssaseerumia. Jotain tököttiä kuitenkin, mikä saa olkavarren kipuilemaan ja vilunväristykset kulkemaan selkäpiissä. Tällä kertaa rokotus nippasi vähän inhottavammin, mutta ei se onneksi ridausta estänyt. Koneilla olikin vauhtia kavioissa illan tunnilla, virtaa piisasi kelvollisesti. Kylmyys saa hepat liikkeelle, mutta ratsastajat kankeiksi. Vilusta ja varuillaanolosta.
Pakkasta on tällä hetkellä -15 ja taivas selkeä ja tähtinen. Kylmää, hrh. Miten se vilu jääkin viipymään koko kroppaan pitkäksi ajaksi, ei lähde pois eikä lämpiä? Voisin kuvitella kaivautuvani kymmenen täkin alle - vasta sitten tulisi lämmin. Sitten kun oikein vilu käy ytimeen asti, niin alan muistella viime kesän kiipeilyreissua. Makuupussissa oli TODELLA kylmä! Pakko oli kääriytyä avaruuslakanan sisälle, hyi sitä värjöttämistä.
Suihkussa on myös mukava muistella tunturipurojen viileyttä. Osaan arvostaa kuumaa vettä ja sitä, että se valuu suloisena ja sopivan lämpimänä ihoa vasten. Toista se vaan oli seistä kirpeän neliasteisessa ja iloisesti solisevassa sulamisvedessä - siinä sielu, ruumis ja tahto karaistuivat, pakon edessä tietenkin. Ja kuvitella, paluumatkalla teltalle astuin lisäksi tunturiampiaisen päälle. Pitikin osua, ajatteli varmaan amppari yhtä lailla kuin minäkin.
Tänään katsoin Fringeä nauhalta. Oli aika lost, mutta niinhän se olikin! Sarjoja pöljimmästä päästä, mutta tulipa katottua!
Sain uuden annoksen lintu- tai lumeinfluenssaseerumia. Jotain tököttiä kuitenkin, mikä saa olkavarren kipuilemaan ja vilunväristykset kulkemaan selkäpiissä. Tällä kertaa rokotus nippasi vähän inhottavammin, mutta ei se onneksi ridausta estänyt. Koneilla olikin vauhtia kavioissa illan tunnilla, virtaa piisasi kelvollisesti. Kylmyys saa hepat liikkeelle, mutta ratsastajat kankeiksi. Vilusta ja varuillaanolosta.
Pakkasta on tällä hetkellä -15 ja taivas selkeä ja tähtinen. Kylmää, hrh. Miten se vilu jääkin viipymään koko kroppaan pitkäksi ajaksi, ei lähde pois eikä lämpiä? Voisin kuvitella kaivautuvani kymmenen täkin alle - vasta sitten tulisi lämmin. Sitten kun oikein vilu käy ytimeen asti, niin alan muistella viime kesän kiipeilyreissua. Makuupussissa oli TODELLA kylmä! Pakko oli kääriytyä avaruuslakanan sisälle, hyi sitä värjöttämistä.
Suihkussa on myös mukava muistella tunturipurojen viileyttä. Osaan arvostaa kuumaa vettä ja sitä, että se valuu suloisena ja sopivan lämpimänä ihoa vasten. Toista se vaan oli seistä kirpeän neliasteisessa ja iloisesti solisevassa sulamisvedessä - siinä sielu, ruumis ja tahto karaistuivat, pakon edessä tietenkin. Ja kuvitella, paluumatkalla teltalle astuin lisäksi tunturiampiaisen päälle. Pitikin osua, ajatteli varmaan amppari yhtä lailla kuin minäkin.
Tänään katsoin Fringeä nauhalta. Oli aika lost, mutta niinhän se olikin! Sarjoja pöljimmästä päästä, mutta tulipa katottua!
torstai 1. tammikuuta 2009
Ensimmäinen nollaysi
Nu niin, uuden vuoden ihka ensimmäinen kirjoitus lähtee tästä! On ollut mahtavan upea päivä, pakkasta kymmenisen astetta ja aurinko on paistanut ja tuonut valoa elämään. Auringonpaiste on todellakin eri näköistä kuin ennen joulua. Tässä on sellaista uuden odotusta, talven keltaista ja kirkasta valoa. Ehkä asiaan vaikuttaa sekin, että ennen joulua aurinkoa ei edes paljon näkynyt...
Tänään oli ohjelmassa päiväkävely ja valokuvien napsiminen. Ihmiset tallustivat, hyppelivät, luistelivat ja jopa pyöräilivät järvenjäällä. Välillä jää vonkui ja rasahteli voimakkaasti. Pelottavaa! Minä en ole vesi-/jääihmisiä, vaan kelpo maakrapu. Kun laiturilla hyppeli, koko jääkansi kuulemma notkui ja taipui pitkälle selälle päin. Olisi ollut hienoa nähdä se, mutta itse seisoin laiturilla - en tosin hypellyt. Kun yksi mies heitti jääkalikan jäätä pitkin, se liukui ja liukui ja liukui varmaan kolmesataa metriä eteenpäin. Kitkaa ei ole paljoakaan.
Uusi vuosi vaihtui perinteisen rauhallisesti. Saunomista, syömistä ja ilotulitusten seuraamista sekä kirjan lukemista. Joulun jälkeen ollaan lähinnä istuttu nenä kirjassa kiinni. Marklund, Larsson ja Rowling - siinä suosituimmat kynäilijät.
Reilun kaupan kuohuviini Raza Argentiinasta on tosi reilua. Ei tule edes päänsärkyä, määrästä riippumatta! Suosittelen. Hyvä hinta-maku-laatusuhde.
Nyt on taas pimeää, vain jouluvalot ja katulamput loistavat tumman maiseman keskeltä.
Polvi on muuten tosi kipeä, olisi pitänyt heti lakata juoksemasta silloin maanantaina, kun alkoi tuntea kipua. Saas nähdä, pystyntkö huomenna pelaamaan edes tennistä?
Tänään oli ohjelmassa päiväkävely ja valokuvien napsiminen. Ihmiset tallustivat, hyppelivät, luistelivat ja jopa pyöräilivät järvenjäällä. Välillä jää vonkui ja rasahteli voimakkaasti. Pelottavaa! Minä en ole vesi-/jääihmisiä, vaan kelpo maakrapu. Kun laiturilla hyppeli, koko jääkansi kuulemma notkui ja taipui pitkälle selälle päin. Olisi ollut hienoa nähdä se, mutta itse seisoin laiturilla - en tosin hypellyt. Kun yksi mies heitti jääkalikan jäätä pitkin, se liukui ja liukui ja liukui varmaan kolmesataa metriä eteenpäin. Kitkaa ei ole paljoakaan.
Uusi vuosi vaihtui perinteisen rauhallisesti. Saunomista, syömistä ja ilotulitusten seuraamista sekä kirjan lukemista. Joulun jälkeen ollaan lähinnä istuttu nenä kirjassa kiinni. Marklund, Larsson ja Rowling - siinä suosituimmat kynäilijät.
Reilun kaupan kuohuviini Raza Argentiinasta on tosi reilua. Ei tule edes päänsärkyä, määrästä riippumatta! Suosittelen. Hyvä hinta-maku-laatusuhde.
Nyt on taas pimeää, vain jouluvalot ja katulamput loistavat tumman maiseman keskeltä.
Polvi on muuten tosi kipeä, olisi pitänyt heti lakata juoksemasta silloin maanantaina, kun alkoi tuntea kipua. Saas nähdä, pystyntkö huomenna pelaamaan edes tennistä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)