Suomalainen kesäyö 12.6.

Eipä nukuta, vaikka vähän väsyttää. Hassua, vai mitä? Söin liian raskaasti illalla ja nyt saan kärsiä siitä.

Taivas on valoisa ja lähes pilvetön, suomalainen kesäyö parhaimmillaan. Olisipa vaan lämmintä lisäksi!

Huomenna on tarkoitus laittaa perunat maahan palstalleni. Siellä saisi menemään vaikka koko päivän, taistoa maasta puskevaa vihreää vastaa riittää. Jos kaikki maasta esiin työntyvä kasvusto olisi syömäkelpoista, niin maailman nälänhätä pienenisi oitis. Tietysti ongelma on siinä, että kaikin paikoin sitä vihreää ei kasva ja kaikki ei ole syötävää. Tänään Hesarissa kerrottiin kaikista luonnonkasveista, mitä voi hyvin nauttia ruokana. Isäni esikuvan mukaan keräsin lounassalaatin pihamaan voikukanlehdistä. Olivatko sitten ne vai Jumbon Coffee Housen espresso syynä, mutta tunsin oloni hieman huonovointiseksi. Voisin huomenna vaihtaa vaikka käenkaaliin. Ketunleipiä on kohtalaisen paljon tuossa lähimetsässä, joten eikun nipsimään vaan.

Itse asiassa mulla on näytönsäästäjänä kuva kuusimetsästä, jossa levittäytyy kauniin vehreä ketunleipämatto. Vesi herahtaa kielelle...? Laitanpa sen uudeksi profiilikuvakseni.

Varhain sunnuntaiaamuna

Kello alkaa olla 2.28 ja olen vielä melkoisen pirteä. Palasin juuri Kymen ja Etelä-Karjalan kiertomatkalta; Kotkan kautta Lappeenrantaan ja Luumäen ja Kouvolan kautta kotiin. Lappeenrannassa vietettiin yhteisen kummitytön ylioppilasjuhlia ja spatseerattiin linnoituksilla, Saimaan rannalla, tutustuttiin Suomen vanhimpaan ortodoksikirkkoon sekä käytiin syömässä maistuva päivällinen. Aluksi ja lopuksi oltiin kaiman ja tämän tyttärien kanssa kurssikamun luona ja maisteltiin cava rosadoa ja suklaakakkua. Nii-in, sekä alussa että lopussa molempia. Ei hassumpi yhdistelmä!

Yhdeksän maissa menin tervehtimään kummipojan vanhempia (=tyttären kummit) ja lampaita Luumäellä. Heillä oli siis näitä lampaita ja pääsiäisenä syntyneitä somia karitsoita. Ihana maalaisidylli. Sitten juteltiin ja juotiin kahvia. Yösijaa tarjottiin, mutta päätin kuitenkin lähteä paluumatkalle, vaikka kello oli jo yksitoista illalla ja väsymys painoi hieman valmiiksi silmiä. Oli yhä valoisaa, vaikkakin pilvistä. Kylmää oli ollut koko päivän. Sitten vaan ajettiin tai siis minä ajoin ja kuuntelin musiikkia. Kuuntelin James Bluntia ja toistamiseen Coldplayn uusimmat cd:t. Korian Abc:llä tuli vähän uskonpuute. Tankkasin, enkä saanut ensimmäisestä mittarista kuin vaivaiset viisi litraa heruttelemalla. Siinä oli jotain vikaa, vikaa, vikaa...

Tie oli hyvä ja leveä, keli ok ja vain vähän autoilijoita liikkeellä. Siinähän se meni aina 10 km kerrallaan - sitten tavoite seuraavan kymmenen kilometrin umpeutumiseen ja sitä rataa aina Porvoon moottoritielle ja Kehä kolmoselle asti. Kehällä sain poliisit peräpuskuriini roikkumaan, mutta eivät halunneet huomauttaa, vaikka pikkuisen taisi olla liikaa vauhtia. Kaakkoistaivaalla möllötti suuri keltaoranssi täysikuu ja pohjoistaivaalla alkoi horisontissa kajastaa jo uuden aamun valo. Lauloin Jamesin ja Chrisin mukana pysyäkseni hereillä ja hyvin sitten pääsin kotiin asti. Onhan se aika mielenkiintoista ajella yöaikaan, muttei välttämättä ihan maailman viisainta touhua. Parempi puolisko valvoi kotiintulooni asti, taisi olla huolissaan. Nyt ei sitten uni tule silmään ylettömän kahvinjuonnin ja Fenixin kittamisen jälkeen.

Oli mukava Kymi-Karjala-turnéé. Kyllä sitä vaan päivässäkin ehtii kaikenlaista!

Maalausta ja muuta

Voihan hitto, ikinä en enää ala maalata mitään ulkohuonekaluja. Aika moni asia meni pieleen, lähtien maalausjärjestyksestä ja päättyen siihen, että tuolin istuinosa kellahti ruohoon ja oli sen jälkeen melko vihreä. Siis ruohot tarttuivat kiinni maaliin ja maali ruohoon. Aika näppärää!

Jo siinä vaiheessa, kun olin vetänyt ensimmäiset siveltimenvedot, tiesin, ettei olisi pitänyt edes aloittaa koko hommaa. Myöhäistä silloin. Toisesta tuolista ja puusohvasta lähtevät kyllä maalarinteippisuojaukset tosi nopeasti pois - niitä en todellakaan aio maalata (lue: pilata).

No sitten mulla ei tietenkään ollut tärpättiä. Onneksi kynsilakanpoistoaine ajoi saman asian, paitsi sekin loppui. Iho kyllä tykää hyvää tällaisesta..., kädet ovat ihan korppua.

Duunijutut eivät paljoa edistyneet tänään. Sain kyllä tilattua pari monistetta, jotka olivat viivästyneet.

Illalla oli tenniskurssi. Meitä oli vain kaksi jatkokurssilla, ja se toinen ei ollut pelannut juuri paljoakaan, mutta oppi hämmästyttävän nopeasti. Puisto- ja vihermiehiä. Oma kämmenlyönti alkoi tänään löytää rytmin aika kivasti, mutta kahden käden rysty on edelleen tosi heikko. Onneksi sentään voitin lopuksi käydyn pelin.

Parempi puolisko on reissussa Saksanmaalla ja Elde Ausseissa. Siellä hän saanee seurata kengurujen loikkimista! =)

Ei ollut yksi ihminen vielä vaivautunut huomioimaan viimeisiä duunijuttuja, vaikka niistä oli sovittu, että asiat hoidetaan tällä viikolla. Mitä lyödään vetoa, että ei hoidakaan? Vastaavia kokemuksia on muitakin kuin parin vuoden takainen juttu. Ei siinä mukavuus auta, kun sanat eivät muutu teoiksi. On aina niin helppo luvata ja sitten unohtaa...

Nyt pehkuun, sänky kutsuu lomalaista.

Hellepäivä

Aurinkoinen, helteinen päivä takana. Todella kuumaa heti aamusta alkaen. Nurmikko sai kyytiä jo aamupäivällä, ja bikineissäkin sai hikoilla. Ihanan lämmintä!

Ihme kyllä olin pihahommissa jo aikaisin, vaikka takana oli lyhyt yö. Kotiuduin yöbussilla puoli neljän maissa. Satakielet taas lauloivat kesäyössä, oli vielä lämmintä ja jo valoisaa.

Ilta kanssaeläjien seurassa oli enimmäkseen mukava. Mettiäiset lensivät kukasta kukkaan. Ja kukkia ja mettä riitti. Tavallaan surullista, vaikkei kovin yllättävää. Aika moni nollasi laskurin päättyneen työrupeaman jälkeen. Orkesteri kuitenkin soitti vahvasti ja solisti oli Sipoosta - musiikillisesti onnistunut ilta!

Kuinkahan moni viime yönä koki rakastumisen huumaa? Kuinka moni taas pohti elämän merkillisyyttä? Ja miten moni päihdytti aistinsa ja arvostelukykynsä? Helsingin yössä näki monenlaista kulkijaa - uudet ylioppilaslakit kallellaan, korot kopisten, askel huojahtaen, busseihin ahtautuen, takseihin jonottaen. Pettyneitä, väsyneitä, juhlivia, hilpeitä ihmisiä vaaleneva yötaivas ja jostain kuuluvat lintujen äänet taustanaan. Elämän realismia?