No niin, päästiinhän sitä elävänä takaisin kiipeilyreissulta. Hyvissä ruumiin ja sielun voimissa? Jälkimmäiset ovat hieman jopa lisääntyneet, kun psyyke on venynyt vuorenrinteillä, mutta ruumiin voimat eivät ole ihan kondiksessa. Enkä tarkoita nyt mustelmia jaloissa, käsissä ja polvissa enkä vasemman olkanivelen kiertymää ja kainalolihasten (täh?!) venähtymää enkä oikean jalan tönkköpolvisuutta, vaan ihan vaan flunssaa ja äänenmänöä. Niin siinä sitten kävi. Pakkoko oli mulata tunturipurossa ylitysyrityksen yhteydessä tai pirskottaa neliasteista sulamisvettä ihan tarkoituksella yllensä lämpimämmän kylpyveden puutteessa... atshuu!
Reissu oli kiva, jos ei ota huomioon kelejä ja olosuhteita. Taisin sanoa niin viime vuonnakin? No nyt ei rinkka painanut kuin alle kolmen tunnin matkalla, mikä oli hieno juttu. Rinkan säädöt onnistuivat aiempaa paremmin, minkä vuoksi hihnat eivät painaneet pahasti hartioita ja olkapäitä. Säätila oli lähes identtinen viime vuotisen vaelluksen kanssa. Sunnuntaina ja maanantaina hyvät kelit, aurinko näkyvillä ja kohtuulämmintä. Tiistaina huonoa, keskiviikkona aurinko ja tuuli taas kuivattelivat kastuneet varusteet ja torstaina sellaista epävakaista puolipilvistä ja vähäsateista, mutta aurinkoakin näkyi. Perjantaina ei enää satanut, mutta aamusta ei kyllä aurinkokaan paistellut toisin kuin -07. Ma klo 22.10 - ke n. klo 02.00 oli ihan hillitön myrskytuuli ja sade, taukoamatta. Telttakepit ahdistelivat nukkujaa, niin kuin yksi pojista totesi. Eikä vain kepit, myös kangas puski kuin jokin elävä olento, hieman jopa pelottavan tuntuista keskellä yötä. Onneksi ei ollut pimeää, muuten mielikuvitus olisi alkanut laukkoa aivan hurjana, huh! - Ehkä tuolla naapurimaassa kelit ei niin kovasti vaihtele, aina vaan sitä samaa.
Eikä säätiedotuksista ollut mitään hyötyä, paikallissää oli niin paikallista, että vuoren harjanteen toisella puolella paistoi aurinko ja toisella harmaat sadepilvet vyöryivät ehtymättömänä virtana
sadetta vihmoen. Voi arvata, kummalla puolella me olimme - sillä sateisella ja supertuulisella, vaikka nimenä oli "Soldalen". Ehkä se on ruåtsalaisten inside-huumoria?
Kiipeily oli kuitenkin kivaa, hurjaa, jännittävää, pelottavaa; toisin sanoen ihanan kamalaa ja kamalan ihanaa!
keskiviikko 30. heinäkuuta 2008
perjantai 18. heinäkuuta 2008
Perjantaiehtoona
No huomenna sitten olen lähdössä Suurelle - ja oletettavasti vaivalloiselle - Kiipeilyreissulle pohjoiseen Ruotsiin! (Siis Elina, jos luet: huom.! Lähtö on huomenna lauantai-iltana =D !)
Kaikkeen sitä pitää ihmisen ryhtyä ja ihan vapaaehtoisesti lisäksi. Onko pakko olla ihan pöllö? Taas kerran: on. Hartiat on jo valmiiksi kipeinä edellisen reissun painavan matkalaukun raahaamisesta. Nyt painoa on luvassa vielä enemmän, eipäs muuten olekaan - ero on vaan siinä, että viimeksi sitä nosti kahvasta ja veti perässään joitakin satoja metrejä, tulevalla reissulla sen painon nostaa selkäänsä ja raahaa useita kilometrejä peräjälkeen ja vielä ylämäkeen!
Majoituksenkin taso putoaa huomattavasti aiemmista (mukavuudesta miinus viisi tähteä, ei kylppäriä teltassa, ei itse asiassa mailla halmeilla...). Maisemat sen sijaan paranevat ainakin Espanjan Castelldefelsin hotellihuoneen ikkunasta auenneen huonomman maisemanpuolikkaan näkymistä. Kultarannikon lämmön kyllä ottaisi mieluusti tunturiin ja meren ja rantahiekat ja rantabaarit pizzoineen ja viineineen.
Kaikkeen sitä pitää ihmisen ryhtyä ja ihan vapaaehtoisesti lisäksi. Onko pakko olla ihan pöllö? Taas kerran: on. Hartiat on jo valmiiksi kipeinä edellisen reissun painavan matkalaukun raahaamisesta. Nyt painoa on luvassa vielä enemmän, eipäs muuten olekaan - ero on vaan siinä, että viimeksi sitä nosti kahvasta ja veti perässään joitakin satoja metrejä, tulevalla reissulla sen painon nostaa selkäänsä ja raahaa useita kilometrejä peräjälkeen ja vielä ylämäkeen!
Majoituksenkin taso putoaa huomattavasti aiemmista (mukavuudesta miinus viisi tähteä, ei kylppäriä teltassa, ei itse asiassa mailla halmeilla...). Maisemat sen sijaan paranevat ainakin Espanjan Castelldefelsin hotellihuoneen ikkunasta auenneen huonomman maisemanpuolikkaan näkymistä. Kultarannikon lämmön kyllä ottaisi mieluusti tunturiin ja meren ja rantahiekat ja rantabaarit pizzoineen ja viineineen.
maanantai 14. heinäkuuta 2008
Back home
No niin, eihän kaikki tietenkään ollut täydellistä tuolla reissulla. GPS-laite katosi, voi jaska. Jospa sen pystyisikin jäljittämään koordinaattien mukaan niin kuin kännykän, kun sekin pystyy näyttämään koordinaatit...satelliitit voisivat etsiä?
No joo, taitaa lukeutua samaan kastiin kuin kadonnut huilu silloin viitisen vuotta sitten. Ei mitään tietoa siitäkään. GPS jäi mitä ilmeisimmin vuokra-auton kuskin puoleiseen ovitaskuun eikä löytäjä ole ilmoittanut löytäneensä. Pah. No, onneksi lentokone ei pudonnut, vaikka turbulenssi olikin aika rajua ja muutenkin matkamme varjeltui kaikin puolin. Mitä tästä opimme? Aina tehtävä tarkistuslista tärkeistä kamoista, joiden on oltava mukana lähtiessä.
No joo, taitaa lukeutua samaan kastiin kuin kadonnut huilu silloin viitisen vuotta sitten. Ei mitään tietoa siitäkään. GPS jäi mitä ilmeisimmin vuokra-auton kuskin puoleiseen ovitaskuun eikä löytäjä ole ilmoittanut löytäneensä. Pah. No, onneksi lentokone ei pudonnut, vaikka turbulenssi olikin aika rajua ja muutenkin matkamme varjeltui kaikin puolin. Mitä tästä opimme? Aina tehtävä tarkistuslista tärkeistä kamoista, joiden on oltava mukana lähtiessä.
München, lentoasema - Deja vu
Taas Münchenin lentoasemalla. Ja harmaata. Ja sataa ja on +16. Onkohan täällä ollut koko viikon samanlaiset kelit?
Tällä kertaa odotusaikaa on siedettävästi enää vain 1 kautta 2 h. Aamulento Barcelonasta sujui muuten hyvin, mutta yhtäkkiä alkoi turbulenssi ja meno oli hetken melkoisen kuoppaista. Heti tuli mieleen kaikki lentoelokuvat...
Eiliseen matkaohjelmaan kuului lähtö Artiesista ja ajaminen läntistä reittiä Lleidan kautta Barcelonan lähikylään Castelldefelsiin. Muutama huomio reissusta:
- lähtiessä aurinko näkyi hetken, ilman lämpö +9 ja pilvet laahasivat melkein laakson pohjaa (joka sekin siis on yli 1100 metrissä)
- tie kulki tunnelissa viitisen kilometriä; sen jälkeen avautui ihan toisenlainen maailma - aurinko paistoi kirkkaasti ja oli mitä parhain sää! (paitsi edelleen kylmä rintama piti lämmön alhaalla) Yli kolmitonniset huiput ilmeisesti blokkasivat pahimmat sadepilvet vuorten pohjoispuolelle. Tunnelin loputtua alkoi kymmenien kilometrien pituinen alamäki kohti Lleidan tasankoa. Siinä välissä oli hienoja, Pyreneistä poikkeavia vuorimuodostelmia, jopa sellaisia "preeriavuorten" kaltaisia kivikasoja. Myös vuorten sisällä olevan kiviaineksen väri vaihteli keltaisenoranssista tummanpunaiseen.
- Montblanc oli viehättävä keskiaikainen pikkukaupunki Tarragonan suunnassa ja siellä tanssittiin sardanaa kyläjuhlissa!
- reitin varrella vilahteli viljelystuotteita laidasta laitaan - oli nektariinipuita, oliivi- ja viiniviljelmiä, ehkä aprikoosipuitakin
- Barcan lähellä Castelldefelsissä oli taas paahdekelit ja rannalla tuli käytyä hotellitrauman jälkeen (buenas vistas!? no puolittain, mutta allasalue oli tosi kiva) Välimeren aallot olivat suolaisia ja lämpimiä ja rantaa riitti kilometritolkulla! Ravintolat olivat todella kalliita verrattuna Barcelonan keskustaan. Ihmiset alkavat siellä syödä iltapalaa ilmeisesti vasta kymmenen jälkeen?
- lentokentälle oli suht helppo löytää, joten näin päädyimme taas tänne tylsähkön harmaalle aeropuertolle Saksanmaalle, jossa on tylsiä kauppoja (kaikki jotain huippukalliita tylsäluomuksia...)
Toivottavasti Suomessa on mukavat ja lämpöiset säät!
Tällä kertaa odotusaikaa on siedettävästi enää vain 1 kautta 2 h. Aamulento Barcelonasta sujui muuten hyvin, mutta yhtäkkiä alkoi turbulenssi ja meno oli hetken melkoisen kuoppaista. Heti tuli mieleen kaikki lentoelokuvat...
Eiliseen matkaohjelmaan kuului lähtö Artiesista ja ajaminen läntistä reittiä Lleidan kautta Barcelonan lähikylään Castelldefelsiin. Muutama huomio reissusta:
- lähtiessä aurinko näkyi hetken, ilman lämpö +9 ja pilvet laahasivat melkein laakson pohjaa (joka sekin siis on yli 1100 metrissä)
- tie kulki tunnelissa viitisen kilometriä; sen jälkeen avautui ihan toisenlainen maailma - aurinko paistoi kirkkaasti ja oli mitä parhain sää! (paitsi edelleen kylmä rintama piti lämmön alhaalla) Yli kolmitonniset huiput ilmeisesti blokkasivat pahimmat sadepilvet vuorten pohjoispuolelle. Tunnelin loputtua alkoi kymmenien kilometrien pituinen alamäki kohti Lleidan tasankoa. Siinä välissä oli hienoja, Pyreneistä poikkeavia vuorimuodostelmia, jopa sellaisia "preeriavuorten" kaltaisia kivikasoja. Myös vuorten sisällä olevan kiviaineksen väri vaihteli keltaisenoranssista tummanpunaiseen.
- Montblanc oli viehättävä keskiaikainen pikkukaupunki Tarragonan suunnassa ja siellä tanssittiin sardanaa kyläjuhlissa!
- reitin varrella vilahteli viljelystuotteita laidasta laitaan - oli nektariinipuita, oliivi- ja viiniviljelmiä, ehkä aprikoosipuitakin
- Barcan lähellä Castelldefelsissä oli taas paahdekelit ja rannalla tuli käytyä hotellitrauman jälkeen (buenas vistas!? no puolittain, mutta allasalue oli tosi kiva) Välimeren aallot olivat suolaisia ja lämpimiä ja rantaa riitti kilometritolkulla! Ravintolat olivat todella kalliita verrattuna Barcelonan keskustaan. Ihmiset alkavat siellä syödä iltapalaa ilmeisesti vasta kymmenen jälkeen?
- lentokentälle oli suht helppo löytää, joten näin päädyimme taas tänne tylsähkön harmaalle aeropuertolle Saksanmaalle, jossa on tylsiä kauppoja (kaikki jotain huippukalliita tylsäluomuksia...)
Toivottavasti Suomessa on mukavat ja lämpöiset säät!
lauantai 12. heinäkuuta 2008
Lauantai 12.7. Arties
Kolme päivää perillä Artiesissa. Kahtena päivänä trekattu kaksi vuorialuetta, ensimmäisellä reitillä torstaina päästiin 2200 metriin ja toisena eli eilen korkein paikka oli 2345 metrissä. Ekana retkipäivänä nousua oli kohtalaisen jyrkästi, kun päätimme hieman oikaista. Samalla näimme murmeleita, jotka varoittivat toisiaan vihellellen. Poikkesimme myös Colomerin vuoristomajalla. Sää oli tosi hieno ja hellettä piisasi korkeallakin. Ylös mennessä piti hieman etsiä polkuja, mutta alas tultiin ihan tietä pitkin, oli polviystävällisempää. Olisi sinne päässyt taksillakin melko lähelle.
Eilen ajettiin Baqueiran laskettelualueelle, jota kehutaan Espanjan parhaimmaksi. Kyllä se hyvältä näyttikin; rinteitä riitti ja korkeutta ja jyrkkyyttä myös! Lähtöpaikkana vaellukselle oli parkkipaikka n. 1860 metrin korkeudella. Siitä sitten vaan eteenpäin taas kerran hienossa kelissä! Pilviä alkoi muodostua taivaalle vähän eri malliin kuin torstain vaelluksen yhteydessä, tuli mieleen, että näinköhän vielä ukkonen nousee. No ei noussut, vaan saimme kulkea kirkkaassa auringonpaisteessa ja uidakin patojärvellä (tosin en minä!) lämpimässä säässä. Noin 2200 metrinkorkeudessa oli 25 astetta lämpöä. Tarkat korkeudet saatiin tietenkin GPS:n avulla.
Nousimme vielä ylemmäs ja kiersimme tunturimaisemia muistuttavan lenkin hieman korkeammalla järvi-/lampialueella. Siellä näimme myös ihka elävän gemssin ja puoliksi villin hevoslauman. (Niitä muuten kyysättiin sinne korkealle, kun ajoimme tietä ylös.) Korkeimmaksi lukemaksi kirjautui eilen siis 2345 m. Edelweissejakin näkyi vihdoin ja viimein! Muutoinkin alueella oli hieno kukkaluonto, hienot värit ja erikoisia kasveja.
Takaisintullessa pilvet alkoivat käydä yhä paksummiksi ja kohta koko maisema oli ihan eri näköinen kuin lähtiessä. Aika erikoinen kokemus, ei välttämättä kovin mukava tunne. Tuli todella epävarma olo siitä, oliko reitti sama kuin menomatkalla. Kerrankin GPS:stä oli oikeata höytyä eikä vaan huvia ja mielenkiintoa, sillä se vahvisti reittimme samaksi! Parkkipaikalle tullessamme laskettelurinteistä ei näkynyt enää jälkeäkään - kaikki oli sumupilven peitossa.
Laaksossa odottikin sitten yllättävä säänmuutos; lämpöä oli enää 15-17 astetta ja taivas umpipilvessä. Kylmä rintama puski Atlantilta vuorille päin ja koko säätyyppi oli vaihtumassa. Tänään akkunasta aukenikin sitten harmaa taivas ja myöhemmin alkoi sataa, ukkostaa ja sataa jopa rakeita. Kun ajelimme illansuussa Montardon suuntaan katsomaan yhtä potentiaalista vaelluspaikkaa, lämpöä oli enää +8 ja vettä satoi!
Mitä muuta? Nämä pikkukylät ovat todella hiljaisia. Söimme kahtena iltana ravintoloissa, joissa olimme ainoat asiakkaat... Ensimmäisessä tarjottiin paikallista herkkua verimakkaraasoppaa - ööks - ja toisessakin samaista herkkua(?) oli tapaksen muodossa, tosin pykälän verran maistuvampana versiona. Tässä jälkimmäisessä pizza ja pasta ei ollut kovin kehuttava makuelämys, joten sen jälkeen onkin ollut parasta tehdä sapuskat itse, koska tässä majapaikassa on kunnon keittiö.
Vielhassa on käyty ruoka- ja urheiluvaatekaupoissa. Se onkin selvästi isompi keskus tällä seudulla. Tämä kämppä on mukava, tilaa on paljon ja kiva kahden huoneen levyinen terassi etelään. Tosin pumppuvoimala pitää iltamyöhällä ja yöllä kohinaa, mutta ei se unta ole karkottanut. Päivän vaelluksetkin ovat taanneet sen, että uni on maistunut hyvin, varsinkin tällä toisella matkalaisella =D - voimat ovat hieman olleet koetuksella. Kyllä mullakin jaloissa ja polvissa tuntuu ja hartiat ovat saaneet kosolti aurinkoa, siis vähänliikaakin. Siinä mielessä siis hyvä, että tästä päivästä tuli huilipäivä.
Eilen ajettiin Baqueiran laskettelualueelle, jota kehutaan Espanjan parhaimmaksi. Kyllä se hyvältä näyttikin; rinteitä riitti ja korkeutta ja jyrkkyyttä myös! Lähtöpaikkana vaellukselle oli parkkipaikka n. 1860 metrin korkeudella. Siitä sitten vaan eteenpäin taas kerran hienossa kelissä! Pilviä alkoi muodostua taivaalle vähän eri malliin kuin torstain vaelluksen yhteydessä, tuli mieleen, että näinköhän vielä ukkonen nousee. No ei noussut, vaan saimme kulkea kirkkaassa auringonpaisteessa ja uidakin patojärvellä (tosin en minä!) lämpimässä säässä. Noin 2200 metrinkorkeudessa oli 25 astetta lämpöä. Tarkat korkeudet saatiin tietenkin GPS:n avulla.
Nousimme vielä ylemmäs ja kiersimme tunturimaisemia muistuttavan lenkin hieman korkeammalla järvi-/lampialueella. Siellä näimme myös ihka elävän gemssin ja puoliksi villin hevoslauman. (Niitä muuten kyysättiin sinne korkealle, kun ajoimme tietä ylös.) Korkeimmaksi lukemaksi kirjautui eilen siis 2345 m. Edelweissejakin näkyi vihdoin ja viimein! Muutoinkin alueella oli hieno kukkaluonto, hienot värit ja erikoisia kasveja.
Takaisintullessa pilvet alkoivat käydä yhä paksummiksi ja kohta koko maisema oli ihan eri näköinen kuin lähtiessä. Aika erikoinen kokemus, ei välttämättä kovin mukava tunne. Tuli todella epävarma olo siitä, oliko reitti sama kuin menomatkalla. Kerrankin GPS:stä oli oikeata höytyä eikä vaan huvia ja mielenkiintoa, sillä se vahvisti reittimme samaksi! Parkkipaikalle tullessamme laskettelurinteistä ei näkynyt enää jälkeäkään - kaikki oli sumupilven peitossa.
Laaksossa odottikin sitten yllättävä säänmuutos; lämpöä oli enää 15-17 astetta ja taivas umpipilvessä. Kylmä rintama puski Atlantilta vuorille päin ja koko säätyyppi oli vaihtumassa. Tänään akkunasta aukenikin sitten harmaa taivas ja myöhemmin alkoi sataa, ukkostaa ja sataa jopa rakeita. Kun ajelimme illansuussa Montardon suuntaan katsomaan yhtä potentiaalista vaelluspaikkaa, lämpöä oli enää +8 ja vettä satoi!
Mitä muuta? Nämä pikkukylät ovat todella hiljaisia. Söimme kahtena iltana ravintoloissa, joissa olimme ainoat asiakkaat... Ensimmäisessä tarjottiin paikallista herkkua verimakkaraasoppaa - ööks - ja toisessakin samaista herkkua(?) oli tapaksen muodossa, tosin pykälän verran maistuvampana versiona. Tässä jälkimmäisessä pizza ja pasta ei ollut kovin kehuttava makuelämys, joten sen jälkeen onkin ollut parasta tehdä sapuskat itse, koska tässä majapaikassa on kunnon keittiö.
Vielhassa on käyty ruoka- ja urheiluvaatekaupoissa. Se onkin selvästi isompi keskus tällä seudulla. Tämä kämppä on mukava, tilaa on paljon ja kiva kahden huoneen levyinen terassi etelään. Tosin pumppuvoimala pitää iltamyöhällä ja yöllä kohinaa, mutta ei se unta ole karkottanut. Päivän vaelluksetkin ovat taanneet sen, että uni on maistunut hyvin, varsinkin tällä toisella matkalaisella =D - voimat ovat hieman olleet koetuksella. Kyllä mullakin jaloissa ja polvissa tuntuu ja hartiat ovat saaneet kosolti aurinkoa, siis vähänliikaakin. Siinä mielessä siis hyvä, että tästä päivästä tuli huilipäivä.
perjantai 11. heinäkuuta 2008
Torstai 10. heinäkuuta
Päivät vaihtuvat nyt niin nopeasti, ettei perässä tahdo pysyä! Eikä varsinkaan blogata.
Olen siis korkeanpaikan(kammo) leirillä Pyreneillä Artiesissa. Täällä pitäisi harjaantua, jotta sitten pärjäisi paremmin sopulivaelluksen kiipeilykurssilla puolentoista viikon päästä! -No joo, enhän mä nyt ihan tosissani ole...
Maanantai-iltana saavuttiin Barcelonaan. Laskeutuessa tuli mieleen, onkohan pilotilla ihan oikeat koordinaatit syötettynä lentokoneeseen, kun näytti siltä, että laskeudutaan just mereen. No hyvin siinä kävi. Hyvin päästiin myös junalla kaupunkiin ja ihan lähelle hotellia. Tosin hotellia oli aluksi vaikea bongata, kun se ei mainostanut kadulle päin isosti. Hotelli/pensionaatti oli todella poikkeavan tyylikäs sisustukseltaan ja ajatukseltaan. Harmi, ettei saatu kadun puoleista huonetta, olisi ollut valoisampi. Huone ja kylppäri olivat kuitenkin hienot ja toimivat. Sitä paitsi eipä siellä tullut sisällä paljoakaan oleskeltua.
Ekana iltana ei jaksettu edes lähteä syömään minnekään. Lennoilla oli ollut syömistä kummallakin matkalla. Ekalla osuudella oli sieniä - ymh! - mutta onneksi viiniä tarjottiin suoraan pullosta lasiin ja punkku sekä maustepussien tyhjennys peittivät aika hyvin herkkusienien niljaisen maun. Nauratti muuten se, että Lufthansa myi lentokoneessa kaikkea mahdollista polkupyöristä ruohonleikkureihin ja puutarhakalusteista trampoliineihin. Tyypillisiä lentomatkaostoksia! Suklaata ei ollut ollenkaan ja viinipullojakin vain kuuden flaskan erissä. Johan on eri systeemit kuin Finskillä.
Tiistaina käveltiin Diagonaaliavenue melkein lopppun A:n lounaspaikalle. Sieltä jatkoin itsekseni yliopston kampukselle ja valokuvailin kaikkea eteeni tulevaa, mm. moottoripyöräkurssilaisia ja Güellin paviljonkia rauta-aidan takaa. Lopuksi päädyin keramiikka- ja sisustustaidemuseoon, joka toimi ennen Espanjan kuninkaallisten residenssinä. Se rakennus siis - hieno puisto ja palatsi! Keramiikkamuseo oli kulttuurisesti kiehtova, siellä näin myös pari Picasson ja Miron keramiikkatyötä. Sisutusmuseossa oli hauska kerrata eri tyylisuuntia elävin (no ei elävin) esimerkein, kun kulttuurihistoria ulottuu Espanjallakin aika pitkälle entisiin aikoihin. Eräästä modernin keramiikkataiteen näyttelystä sain hyviä työideoita vastaisen varalle.
Museosta matka jatkui Sagrada Familian kirkon rakennustyömaalle. Eihän sitä ole rakennettu vasta kuin yli 120 vuotta! Varsinainen iisakinkirkko. Kyllä se herra Gaudi taisi olla aika suuruudenhullu suunnitelmiensa kanssa, mutta myönnettäköön, että aika originelli kirkkorakennus siitä on tulossa. Kärttämisen jälkeen näin härkätaisteluareenan ulkoapäin, vaikkei se kuulemma katalonialaiseen kulttuuriin kuulukaan. La ramblan meren puoleisella päädyllä tuli maisteltua sangriaa (huomattavasti parempaa kuin Hesassa, sehän oli aika outoa, eikö vaan El'Ina, jos luet tämän joskus?) ja tsekattua A:n 23 vuoden takainen interrailhostel.
La Ramblalla nähtiin Carolinen ja Helenin mainitsemat elävät patsaat, jotka pystyivät esittämään liikkumatonta todella hyvin. Käytiin tapaspaikassa nimeltä 'Vildsvin', juu, kyllä: villisika omistajan tukholmalaisen kaverin mukaan ristittynä. Hard Rock Cafen eteisessä näin julisteen, joka mainosti James Bluntin konserttia sinä iltana - tosin ei HRC:ssä vaan jossain Razza-mikälie-baarissa, ei mahdottoman kaukana eikä mahdottoman kalliit liputkaan. Ja voi pahkasika! A:ta ei James kiinostanut pätkän vertaa =( - voi itku. Jane Blunt vähän toisenlaisessa paikassa olisi kuulemma kiinnostanut, jos olisin lähtenyt James B:tä kuuntelemaan. Ei auttanut poru markkinoilla.
Sen sijaan päädyimme syömään Reunion-nimiseen ravintolaan; kerrassaan hieno, mutta mukava paikka ja erittin hyvä palvelu. Ruokakin oli hyvää (toisin kuin täällä Pyreneillä Artiesissa, jossa on jo kahteen otteeseen saatu paikallisen keittiön erikoisuutta: mustaa makkaraa...öööh!). Itse asiassa parinkymmenen metrin päässä Boutique Hottellistamme oli brittibaari, josta olisi varmaan saanut siideriäkin, jos olisi enää jaksanut mitään.
Vasta eilen eli keskiviikkona haimme sitten vuokra-auton, jolla suuntasimme Pyreneille. Tosin aluksi tehtiin turha kaupunkikierros paikallisella kehätiellä, kun opasteet olivat hieman yllättävät, siis puutteelliset. Eka pysähdys oli Montserratin sahalaitavuoriston liepeillä. Siellä on espanjalaisten vai katalonialaisten kai toiseksi tärkein pyhiinvaelluskohde - Mustan Neitsyen (puu)patsas ja luostari keskellä jyrkkää vuorenrinnettä. Sen jälkeen matka jatkui selkeämmin ja vuoristo alkoi kohota silmissä. Yksi pitkä tunnelikin osui matkan varrelle. Andorra jäi näkemättä, tienhaarasta olisi ollut kymmenisen kilometriä rajalle, mutta eipä jaksettu. Samanlainen kivitalokylä se kuvien perusteella oilisi varmaan ollut kuin muutkin katalonialaiskylät.
Matka eteni muuten sujuvasti, mitä nyt serpentiinitiet ja neulansilmät hidastivat matkaa. Ja puolivillihevoset ja lehmät tiellä ojasta ruohoa nyhtämässä... Varsinaisia riesoja olivat tietyömaat, joita oli vähän väliä. Ja odottelua ja pölyä. Huono reitti tulla takaisin. Korkeimmillaan tie kävi 2073 metrissä, jota tietysti piti verrata GPS-laitteen lukemiin. Siellä oli myös kivan näköinen laskettelualue, vois olla hienoa laskea talvella niitä rinteitä!
Olen siis korkeanpaikan(kammo) leirillä Pyreneillä Artiesissa. Täällä pitäisi harjaantua, jotta sitten pärjäisi paremmin sopulivaelluksen kiipeilykurssilla puolentoista viikon päästä! -No joo, enhän mä nyt ihan tosissani ole...
Maanantai-iltana saavuttiin Barcelonaan. Laskeutuessa tuli mieleen, onkohan pilotilla ihan oikeat koordinaatit syötettynä lentokoneeseen, kun näytti siltä, että laskeudutaan just mereen. No hyvin siinä kävi. Hyvin päästiin myös junalla kaupunkiin ja ihan lähelle hotellia. Tosin hotellia oli aluksi vaikea bongata, kun se ei mainostanut kadulle päin isosti. Hotelli/pensionaatti oli todella poikkeavan tyylikäs sisustukseltaan ja ajatukseltaan. Harmi, ettei saatu kadun puoleista huonetta, olisi ollut valoisampi. Huone ja kylppäri olivat kuitenkin hienot ja toimivat. Sitä paitsi eipä siellä tullut sisällä paljoakaan oleskeltua.
Ekana iltana ei jaksettu edes lähteä syömään minnekään. Lennoilla oli ollut syömistä kummallakin matkalla. Ekalla osuudella oli sieniä - ymh! - mutta onneksi viiniä tarjottiin suoraan pullosta lasiin ja punkku sekä maustepussien tyhjennys peittivät aika hyvin herkkusienien niljaisen maun. Nauratti muuten se, että Lufthansa myi lentokoneessa kaikkea mahdollista polkupyöristä ruohonleikkureihin ja puutarhakalusteista trampoliineihin. Tyypillisiä lentomatkaostoksia! Suklaata ei ollut ollenkaan ja viinipullojakin vain kuuden flaskan erissä. Johan on eri systeemit kuin Finskillä.
Tiistaina käveltiin Diagonaaliavenue melkein lopppun A:n lounaspaikalle. Sieltä jatkoin itsekseni yliopston kampukselle ja valokuvailin kaikkea eteeni tulevaa, mm. moottoripyöräkurssilaisia ja Güellin paviljonkia rauta-aidan takaa. Lopuksi päädyin keramiikka- ja sisustustaidemuseoon, joka toimi ennen Espanjan kuninkaallisten residenssinä. Se rakennus siis - hieno puisto ja palatsi! Keramiikkamuseo oli kulttuurisesti kiehtova, siellä näin myös pari Picasson ja Miron keramiikkatyötä. Sisutusmuseossa oli hauska kerrata eri tyylisuuntia elävin (no ei elävin) esimerkein, kun kulttuurihistoria ulottuu Espanjallakin aika pitkälle entisiin aikoihin. Eräästä modernin keramiikkataiteen näyttelystä sain hyviä työideoita vastaisen varalle.
Museosta matka jatkui Sagrada Familian kirkon rakennustyömaalle. Eihän sitä ole rakennettu vasta kuin yli 120 vuotta! Varsinainen iisakinkirkko. Kyllä se herra Gaudi taisi olla aika suuruudenhullu suunnitelmiensa kanssa, mutta myönnettäköön, että aika originelli kirkkorakennus siitä on tulossa. Kärttämisen jälkeen näin härkätaisteluareenan ulkoapäin, vaikkei se kuulemma katalonialaiseen kulttuuriin kuulukaan. La ramblan meren puoleisella päädyllä tuli maisteltua sangriaa (huomattavasti parempaa kuin Hesassa, sehän oli aika outoa, eikö vaan El'Ina, jos luet tämän joskus?) ja tsekattua A:n 23 vuoden takainen interrailhostel.
La Ramblalla nähtiin Carolinen ja Helenin mainitsemat elävät patsaat, jotka pystyivät esittämään liikkumatonta todella hyvin. Käytiin tapaspaikassa nimeltä 'Vildsvin', juu, kyllä: villisika omistajan tukholmalaisen kaverin mukaan ristittynä. Hard Rock Cafen eteisessä näin julisteen, joka mainosti James Bluntin konserttia sinä iltana - tosin ei HRC:ssä vaan jossain Razza-mikälie-baarissa, ei mahdottoman kaukana eikä mahdottoman kalliit liputkaan. Ja voi pahkasika! A:ta ei James kiinostanut pätkän vertaa =( - voi itku. Jane Blunt vähän toisenlaisessa paikassa olisi kuulemma kiinnostanut, jos olisin lähtenyt James B:tä kuuntelemaan. Ei auttanut poru markkinoilla.
Sen sijaan päädyimme syömään Reunion-nimiseen ravintolaan; kerrassaan hieno, mutta mukava paikka ja erittin hyvä palvelu. Ruokakin oli hyvää (toisin kuin täällä Pyreneillä Artiesissa, jossa on jo kahteen otteeseen saatu paikallisen keittiön erikoisuutta: mustaa makkaraa...öööh!). Itse asiassa parinkymmenen metrin päässä Boutique Hottellistamme oli brittibaari, josta olisi varmaan saanut siideriäkin, jos olisi enää jaksanut mitään.
Vasta eilen eli keskiviikkona haimme sitten vuokra-auton, jolla suuntasimme Pyreneille. Tosin aluksi tehtiin turha kaupunkikierros paikallisella kehätiellä, kun opasteet olivat hieman yllättävät, siis puutteelliset. Eka pysähdys oli Montserratin sahalaitavuoriston liepeillä. Siellä on espanjalaisten vai katalonialaisten kai toiseksi tärkein pyhiinvaelluskohde - Mustan Neitsyen (puu)patsas ja luostari keskellä jyrkkää vuorenrinnettä. Sen jälkeen matka jatkui selkeämmin ja vuoristo alkoi kohota silmissä. Yksi pitkä tunnelikin osui matkan varrelle. Andorra jäi näkemättä, tienhaarasta olisi ollut kymmenisen kilometriä rajalle, mutta eipä jaksettu. Samanlainen kivitalokylä se kuvien perusteella oilisi varmaan ollut kuin muutkin katalonialaiskylät.
Matka eteni muuten sujuvasti, mitä nyt serpentiinitiet ja neulansilmät hidastivat matkaa. Ja puolivillihevoset ja lehmät tiellä ojasta ruohoa nyhtämässä... Varsinaisia riesoja olivat tietyömaat, joita oli vähän väliä. Ja odottelua ja pölyä. Huono reitti tulla takaisin. Korkeimmillaan tie kävi 2073 metrissä, jota tietysti piti verrata GPS-laitteen lukemiin. Siellä oli myös kivan näköinen laskettelualue, vois olla hienoa laskea talvella niitä rinteitä!
maanantai 7. heinäkuuta 2008
München, lentoasema
Olen siis Saksanmaan toiseksi vilkkaimmalla lentoasemalla matkustajamäärissä mitaten. 34 miljoonaa matkustaja vuodessa. No on täällä lääniä ihan kohtalaisen paljon, tämänkin hallin pituus on varmaan lähemmäs kilometri. Alkua tai loppua ei näy!
Yleisvaikutelma on kylläkin hyvin harmaa. Lattiat ovat harmaata graniittia, lämpöpatterit ja muut metalliosat kuten vaikka lattiaritilät harmaata metallia, katto on harmaa, ikkunat ja ovet harmaata lasia, kuin pisteenä iin päällä maisemakin on harmaa ja sateinen. Penkit ovat mustia, seinät sinisiä, jollei harmaita, ja lentokenttäbussit pastellisävyisen sinisiä. Nyt on odottelua jäljellä enää kaksi tuntia, tunti on jo mennyt. Edullisilla lentolipuilla on aina hintansa jossain muodossa, täällä odotteluna. Onneksi ostimme tähän nettiaikaa, muuten olisin varmaan vaipunut horrokseen jo aikoja sitten. Pienikin aivotoiminta piristää kummasti = D !
Jälkikasvu lähti eilen jatkamaan panssarivaunun kanssa puleerausta ja tänään britteihin englantia oppimaan. Myöhäinen nukkumaanmeno ja anivarhainen herätys ovat kehno yhdestelmä, tulipa taas todistettua sekin. Milloinkohan sitä oppisi jotakin?
Jatkuu later.
Yleisvaikutelma on kylläkin hyvin harmaa. Lattiat ovat harmaata graniittia, lämpöpatterit ja muut metalliosat kuten vaikka lattiaritilät harmaata metallia, katto on harmaa, ikkunat ja ovet harmaata lasia, kuin pisteenä iin päällä maisemakin on harmaa ja sateinen. Penkit ovat mustia, seinät sinisiä, jollei harmaita, ja lentokenttäbussit pastellisävyisen sinisiä. Nyt on odottelua jäljellä enää kaksi tuntia, tunti on jo mennyt. Edullisilla lentolipuilla on aina hintansa jossain muodossa, täällä odotteluna. Onneksi ostimme tähän nettiaikaa, muuten olisin varmaan vaipunut horrokseen jo aikoja sitten. Pienikin aivotoiminta piristää kummasti = D !
Jälkikasvu lähti eilen jatkamaan panssarivaunun kanssa puleerausta ja tänään britteihin englantia oppimaan. Myöhäinen nukkumaanmeno ja anivarhainen herätys ovat kehno yhdestelmä, tulipa taas todistettua sekin. Milloinkohan sitä oppisi jotakin?
Jatkuu later.
keskiviikko 2. heinäkuuta 2008
Toinen heinäkuuta
No nyt menee aika heikosti tämän blogin suhteen. Monta päivää on vierähtänyt ilman ainoatakaan merkintää. Juhannuksen jälkeen lähdettiin heti Turun saaristoon fillaroimaan, ja tulohan se 205 kilometrin lenkki tehtyä neljässä päivässä. Tai siis "suoritettua", kuten voisimme asian ilmaista =) !
Maanantaina tietysti heti satoi kaatamalla, kun puolilta päivin lähdimme reissuun kohti Paraisia. Siellä sade onneksi lakkasi ja kun olimme syöneet pizzaa ja muuta kivassa ravintola Kakluunissa, saatoimme polkaista fillarimme täyteen vauhtiin täydellä vatsalla, uhh! Eka päivä oli aikamoista suoritusta, lisäksi matkalla oli kenkkuja ylämäkiä. No joo, oli tietysti myös alamäkiä, mutta ne eivät jää koskaan samalla tavalla mieleen kuin rankat nousut. Aurinkokin rupesi paistamaan saavuttuamme Nauvoon, jossa oli pakko saada siiderit jäillä paikallisella hampurilaiskioskilla. Yöpaikka oli hieman hankalasti löydettävissä. Sieltä mökistä muuten ei löytynyt lämmintä vettä tai lämmitystä ensinkään! Sen sijaan savuttava takka löytyi mökin tuvasta. Onneksi saunan kiuas savutti vain ulospäin, mutta lämpöä se ei varannut yhtään. Hohhoijjaa, ja se oli vielä tyyrein yöpymisemme!
Toki paikka oli kaunis ja idyllinen, mutta se, että veden lämmittämisestä joutui maksamaan vielä ekstrat 10 egeä, oli kyllä vähän liikaa. Aitassa nukkuminen oli todellakin 'museomajoitusta'. Kiertäkää Kaptensgård kaukaa, jos ette kaipaa paluuta entisaikaan. Omistaja oli mukava, ei siinä mitään, mutta pikku vinkki: jos tietää, että porukkaa on tulossa majoittumaan ja kulkupelinä on fillarit, niin vähän voisi miettiä, että lämpimän veden voisi lämmittää valmiiksi ja lämmin saunakin olisi mukava yllätys!
Tiistaina ohjelmassa olivat saaret Korppoo, Houtskari, Iniö ja Kustavi sekä osa Taivassaloa. Korppooseen tultaessa pieni sadekuuro uhkasi hetken myrtää mieltä, mutta se kesti vain lyhyen tovin ja suojauduimme siksi aikaa puitten alle. Sitten pyöräiltiin! Tiet olivat mukavan vähän liikennöityjä, kapeita ja kauniin saaristoluonnon ympäröimiä. Linnut lauloivat todella voimakkaalla äänellä. Metsämansikoita kasvoi tien varsilla, samoin vaaleanpunaisia saaristoruusuja. Sää oli aika kalsa, harmaa ja vastatuultakin piisasi melko lailla. Meri myllersi vaahtopäisenä. Ei tehnyt mieli uimaan.
Houtskarissa söimme paikallisen K-kaupan vieressä olevassa pubissa. Oli muuten hyvää ruokaa (mulla spaghetti bolognesea, muilla pihviä/kalaa) ja isot annokset ja palveluunkin olimme tyytyväisiä. Houtskarista matka jatkui Iniöön, jossa tielläkulkijoita varoiteltiin rollaattorimummoista - hauska liikennemerkki! Juhannussalkoja näkyi myös vähän joka kylässä. Päätimme, ettemme yövykään Iniön pohjoisosassa, vaikka alunperin olimme suunnitelleet jäävämme saareen yöksi. Istuimme Alppikioskin pihalla lämpimässä auringonpaisteessa (huom! sää oli muuttunut paremmaksi) ja tiedustelimme uutta yöpaikkaa Taivassalon puolelta. Päivä ei ollut vielä liian pitkällä ja ehdimme hyvin viimeiseen lauttaan, jonka lähtöpaikka oli ihan kioskin lähellä.
Jatkuu myöhemmin...
Maanantaina tietysti heti satoi kaatamalla, kun puolilta päivin lähdimme reissuun kohti Paraisia. Siellä sade onneksi lakkasi ja kun olimme syöneet pizzaa ja muuta kivassa ravintola Kakluunissa, saatoimme polkaista fillarimme täyteen vauhtiin täydellä vatsalla, uhh! Eka päivä oli aikamoista suoritusta, lisäksi matkalla oli kenkkuja ylämäkiä. No joo, oli tietysti myös alamäkiä, mutta ne eivät jää koskaan samalla tavalla mieleen kuin rankat nousut. Aurinkokin rupesi paistamaan saavuttuamme Nauvoon, jossa oli pakko saada siiderit jäillä paikallisella hampurilaiskioskilla. Yöpaikka oli hieman hankalasti löydettävissä. Sieltä mökistä muuten ei löytynyt lämmintä vettä tai lämmitystä ensinkään! Sen sijaan savuttava takka löytyi mökin tuvasta. Onneksi saunan kiuas savutti vain ulospäin, mutta lämpöä se ei varannut yhtään. Hohhoijjaa, ja se oli vielä tyyrein yöpymisemme!
Toki paikka oli kaunis ja idyllinen, mutta se, että veden lämmittämisestä joutui maksamaan vielä ekstrat 10 egeä, oli kyllä vähän liikaa. Aitassa nukkuminen oli todellakin 'museomajoitusta'. Kiertäkää Kaptensgård kaukaa, jos ette kaipaa paluuta entisaikaan. Omistaja oli mukava, ei siinä mitään, mutta pikku vinkki: jos tietää, että porukkaa on tulossa majoittumaan ja kulkupelinä on fillarit, niin vähän voisi miettiä, että lämpimän veden voisi lämmittää valmiiksi ja lämmin saunakin olisi mukava yllätys!
Tiistaina ohjelmassa olivat saaret Korppoo, Houtskari, Iniö ja Kustavi sekä osa Taivassaloa. Korppooseen tultaessa pieni sadekuuro uhkasi hetken myrtää mieltä, mutta se kesti vain lyhyen tovin ja suojauduimme siksi aikaa puitten alle. Sitten pyöräiltiin! Tiet olivat mukavan vähän liikennöityjä, kapeita ja kauniin saaristoluonnon ympäröimiä. Linnut lauloivat todella voimakkaalla äänellä. Metsämansikoita kasvoi tien varsilla, samoin vaaleanpunaisia saaristoruusuja. Sää oli aika kalsa, harmaa ja vastatuultakin piisasi melko lailla. Meri myllersi vaahtopäisenä. Ei tehnyt mieli uimaan.
Houtskarissa söimme paikallisen K-kaupan vieressä olevassa pubissa. Oli muuten hyvää ruokaa (mulla spaghetti bolognesea, muilla pihviä/kalaa) ja isot annokset ja palveluunkin olimme tyytyväisiä. Houtskarista matka jatkui Iniöön, jossa tielläkulkijoita varoiteltiin rollaattorimummoista - hauska liikennemerkki! Juhannussalkoja näkyi myös vähän joka kylässä. Päätimme, ettemme yövykään Iniön pohjoisosassa, vaikka alunperin olimme suunnitelleet jäävämme saareen yöksi. Istuimme Alppikioskin pihalla lämpimässä auringonpaisteessa (huom! sää oli muuttunut paremmaksi) ja tiedustelimme uutta yöpaikkaa Taivassalon puolelta. Päivä ei ollut vielä liian pitkällä ja ehdimme hyvin viimeiseen lauttaan, jonka lähtöpaikka oli ihan kioskin lähellä.
Jatkuu myöhemmin...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)