No niin, päästiinhän sitä elävänä takaisin kiipeilyreissulta. Hyvissä ruumiin ja sielun voimissa? Jälkimmäiset ovat hieman jopa lisääntyneet, kun psyyke on venynyt vuorenrinteillä, mutta ruumiin voimat eivät ole ihan kondiksessa. Enkä tarkoita nyt mustelmia jaloissa, käsissä ja polvissa enkä vasemman olkanivelen kiertymää ja kainalolihasten (täh?!) venähtymää enkä oikean jalan tönkköpolvisuutta, vaan ihan vaan flunssaa ja äänenmänöä. Niin siinä sitten kävi. Pakkoko oli mulata tunturipurossa ylitysyrityksen yhteydessä tai pirskottaa neliasteista sulamisvettä ihan tarkoituksella yllensä lämpimämmän kylpyveden puutteessa... atshuu!
Reissu oli kiva, jos ei ota huomioon kelejä ja olosuhteita. Taisin sanoa niin viime vuonnakin? No nyt ei rinkka painanut kuin alle kolmen tunnin matkalla, mikä oli hieno juttu. Rinkan säädöt onnistuivat aiempaa paremmin, minkä vuoksi hihnat eivät painaneet pahasti hartioita ja olkapäitä. Säätila oli lähes identtinen viime vuotisen vaelluksen kanssa. Sunnuntaina ja maanantaina hyvät kelit, aurinko näkyvillä ja kohtuulämmintä. Tiistaina huonoa, keskiviikkona aurinko ja tuuli taas kuivattelivat kastuneet varusteet ja torstaina sellaista epävakaista puolipilvistä ja vähäsateista, mutta aurinkoakin näkyi. Perjantaina ei enää satanut, mutta aamusta ei kyllä aurinkokaan paistellut toisin kuin -07. Ma klo 22.10 - ke n. klo 02.00 oli ihan hillitön myrskytuuli ja sade, taukoamatta. Telttakepit ahdistelivat nukkujaa, niin kuin yksi pojista totesi. Eikä vain kepit, myös kangas puski kuin jokin elävä olento, hieman jopa pelottavan tuntuista keskellä yötä. Onneksi ei ollut pimeää, muuten mielikuvitus olisi alkanut laukkoa aivan hurjana, huh! - Ehkä tuolla naapurimaassa kelit ei niin kovasti vaihtele, aina vaan sitä samaa.
Eikä säätiedotuksista ollut mitään hyötyä, paikallissää oli niin paikallista, että vuoren harjanteen toisella puolella paistoi aurinko ja toisella harmaat sadepilvet vyöryivät ehtymättömänä virtana
sadetta vihmoen. Voi arvata, kummalla puolella me olimme - sillä sateisella ja supertuulisella, vaikka nimenä oli "Soldalen". Ehkä se on ruåtsalaisten inside-huumoria?
Kiipeily oli kuitenkin kivaa, hurjaa, jännittävää, pelottavaa; toisin sanoen ihanan kamalaa ja kamalan ihanaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti