Keskiviikko

Pääsiäisviikko. "Kärsimystä" tässä on ollutkin ihan kohtalaisesti. Eilen ja tänään on vähän helpottanut työelämässä. Jos ei ota lukuun sitä, että olen taas sössinyt vuorovaikutuspuolella. Olen ollut ajattelematon ja kun pyysin - toivottavasti - ystävältäni anteeksi ääliömäisyyttäni, niin en saanut edes vastausta. Taisin poltella siltoja oikein kunnolla, kun hermostuin teknisistä asioista. Tylsältähän se tuntuu, on myönnettävä.

Outo tilanne, kun pääsiäinen on tulossa ja huomisesta olenkin home alone. Muut perheenjäsenet ovat kuka missäkin; mökillä tai maailmalla. Viettänen perjantaina syntymäpäivää itsekseni, ehkä kohotan maljan Razaa kertyneiden vuosien kunniaksi ja luen keskeneräistä kirjaa? Vai lähdenkö Elden kanssa Nouxiin mämmipiknikille kerman ja sokerin kera? Tai katsastamaan Cochonin nykytilaa? Jotenkin tuo Nuuksio vaikuttaa houkuttelevimmalta, jos säät vain sallivat.

Tänään koin liikuttavan yllätyksen: alaiset lauloivat minulle onnittelulaulun, kun tarjosin heille pääsiäismunia. Myös ne pahimmat valittajat, joiden kuvittelisi pitävän minua aivan kammottavana tyyppinä. Aika kivaa! = ) Vertikaalisuhteet ovat siis kunnossa, mutta horisontaalisissa on kitkaa...

Onneksi moni ikävä asia unohtuu aina ratsastamisen yhteydessä. Alan vähitellen tutustua nykyiseen vakiheppaani, mutta pitkä matka on vielä kuljettavana, jotta opin tuntemaan pollen paremmin. Rasittavaa on se, että en opi ratsastusasioita, tai oppiminen on älyttömän hidasta. Aina vaan tekee samat virheet. Ratsastajaporukka on rentoa ja mukavaa, tämä on hieno harrastus.

Nukahdin jo kerran uutisten ääreen. Ilmeisesti mulla on jonkinlainen flunssa yrittämässä päälle, kurkkua kärvistää ja nuha uhkaa. Nyt en haluaisi sairastua, en todellakaan.

Kävin tässä viime viikolla lyhyen keskustelun erään toisen blogin kommenteissa bloggaamisen ideasta. Tämä henkilö oli sitä mieltä, että vuorovaikutus verkossa on kaiken idea. No niin, ehkä voisi ollakin, mutta eipä tämä kovin vuorovaikutteista ole, kun ei tätä lue kukaan muu kuin minä, heh! Enkä nyt rupea vuorovaikutteiseksi ja kommentoimaan itseäni. Se nyt vasta jotakin olisikin...

No tämä tyyppi oli sitä mieltä, että ellei halua blogiaan luettavan, niinyhtä hyvin voisi kirjoittaa päiväkirjaa wordiin. Tässä suhteessa olen täysin eri mieltä. Voisin kyllä käyttää wordia blogitekstin kirjoittamiseen, mutta tässä minua viehättää se, että on tällainen verkkopaikka, jonne voi kirjoittaa. Ja ulkoasua voi stailata eri näköiseksi, jos siltä tuntuu. Tärkeintä on kuitenkin kirjoittaminen ja ajatusten ilmaiseminen. Jos se ei ketään kiinnosta, niin so what? Sitä paitsi täältä teksti ei katoa niin kuin vanhoista kirjoitusvihoistani, joissa muste on alkanut haalistua uhkaavasti. Eräät elämäni tärkeimmistä tapahtumista ovat vaarassa hävitä. Joopa joo, muistot haalistuvat - sekö se onkin tuon sanonnan konkreettinen perusta? Ne muistot haluan säilyttää. Kai minä olen sitten muistoihminen, vaikken niissä eläkään. Elän jalat maassa tätä päivää ja tätä hetkeä, mutta haluan kirjata tapahtumia myös muistiin.

Tykkään todella paljon Coldplayn musiikista, se puhuttelee, siis eritoten musiikki, ei välttämättä sanat niin paljon kuin melodiat ja rytmit. On varmaan aivan mahtavaa esittää sitä myös.

Miksiköhän toiset ovat iltaihmisiä ja toiset aamuihmisiä? Olen epäilemättä illan puolelle kallistuva tyyppi. Rakastan rauhallisia iltahetkiä. Taivaalle muuten nousi suuri täysikuu, vaaleanpunainen väriltään, tuossa iltakahdeksan aikoihin. Nythän on pääsiäinen, silloin on täysikuu.

Pääsiäisen aikoihin palaan yleensä aina vähän vakavammin perimmäisten kysymysten ääreen. Miksiköhän toisten ihmisten on niin vaikeaa ajatella, että olisi olemassa Jeesus Kristus, joka todellakin kärsi ehkä 3. huhtikuuta vuonna 33 ristillä ja että siitä olisi jokin hyvä seuraus meille ihmisille? Sanonpa vaan, että minä haluan tuntea paremmin tämän ihmisen muodon ottaneen Vapahtajan. Toki ymmärrän, että joistakin se tuntuu hyvin eksoottiselta, että kristityt uskovat Välimeren rantamilla vaikuttaneeseen henkilöön, mutta jos miettii tarkasti, niin minkä muun uskonnon jumala uhraa itsensä ihmispolojen edestä? Sen sijaan monia ihmisiä on uhrattu muitten jumalien edessä. Olenko väärässä, kun väitän, että vain kristinuskossa jumaluus haluaa lähestyä ihmistä rakkaudella? En tietenkään tunne kaikkia mahdollisia uskontoja, mutta silti uskallan väittää näin.

Se minua harmittaa, kun esimerkiksi useissa lastenkirjoissa ja uskonnon oppikirjoissa Jeesus on kuvattu jotenkin nössön näköiseksi. Kaikki ne ovat - valitettavasti - naisten kuvittamia. Millaiseksi miehet kuvittelisivat Jeesuksen? Eiväthän pojat ja miehet voi edes samastua häneen, kukapa sitä ehdoin tahdoin nössöltä haluaisi vaikuttaa? Voihan vähän maskuliinisemmaksikin kuvattu henkilö olla lempeä ja armahtavainen. Enkä nyt tarkoita, että haluaisin nähdä jonkun Rambo-Jeesuksen. Vaikka toisaalta se olisi aika hieno kontrasti: roomalaiset sotilaat vangitsemassa Rambon näköistä tyyppiä, joka voisi halutessaan tehdä mitä tahansa, mutta valitsee sen, ettei tee vastarintaa. Valitsee meidän elämämme puolesta. Vanhassa testamentissakin sanotaan: "Choose life!"

Nyt pitää vielä tarttua aiheeseen nimeltä hengellinen musiikki. Monesti kun avaan radion ko. musiikkia soittavalta kanavalta, joudun äkkiä vaihtamaan sitä. Musiikkia ei tee hyväksi se, että siinä on hengellinen sanoma. Tai viesti kai on ok, mutta jos se on puettu sellaiseen asuun, ettei sitä jaksa kuunnella, niin ei sitä vaan haluakaan kuunnella. Toisaalta on sitten myös älyttömän hyvää hengellistä musiikkia, jos itse musiikki on hyvää. Minäkin jouduin kerran kyselemään radioasemalta biisin tekijän ja esittäjän perään, kun musa JA sanat olivat niin mielenkiintoisia. Se oli Teppo Nuorvan musiikkia. Monesti anglosaksisen maailman hengellinen musiikkitarjonta vaan on paljon laadukkaampaa kuin suomalainen, ei siitä pääse mihinkään. No myönnytyksenä mainittakoon, että P.Simojoen melodiat ja musiikilliset ideat ovat mielestäni melko lailla täydellisiä.

Nyt ei irtoa enempää filosofisia eikä elämänkatsomuksellisia pohdintoja. Onhan se päivä huomennakin.