Nytpä on reissu tehtynä, eikä mikään mennyt niin kuin kuvittelimme. Kaiman kanssa lähdettiin kiipeilemään Dolomiiteille ja päädyttiin Venetsiaan ja Gardajärvelle - lähes - turistimatkalle! Ei voi silti valittaa, matka oli hieno kokemus. Päästiin me sitä paitsi vuorille vaeltamaankin ihan tarpeeksi, enkä ole ollenkaan pahoillani siitä, että leirintämajoitukset vaihtuivat edullisiin hotelliyöpymisiin.
Kiipeilyrintamalla tuli vakaviakin vastoinkäymisiä oppaiden elämässä matkanteon yhteydessä. Onneksi ei supervakavaa, mutta ihan tarpeeksi niin, että me totesimme, että voimme järjestää itsellemme Italiassa kuudeksi päiväksi omaa ohjelmaa. Pariisin lentoasemalla käytiin hiljentymiskappelissa ja saatiin rohkaisua sanasta ("En minä jätä teitä orvoiksi...") ja Venetsian aeoroportolla sitten funtsattiin, että mitäs nyt tehdään? Siitä se sitten alkoi: järjestyi kiva pensionaatti ja edullinen Venetsian keskustasta, Venetsian maisemakierros - viime kerrasta olikin 26v. ja sitä edellisestä 38v. - ja sitten kohti Gardajärveä. Puoliso infosi aikatauluista ja varasi Malcesinesta hotellin kolmeksi yöksi, joten matkasimme Veronaan junalla ja sieltä bussilla Gardajärven itärannalle. Silloin kyllä iloitsi kännykän ja internetin olemassaolosta!
Malcesinessa pääsimme kiipeämään Monte Baldolle ensin kabiinihissin avustamana, joten ensimmäiset 1760 m merenpinnasta taittuivat melko mukavasti, tosin kuin sardiinina purkissa. Sieltä Monte Altissimo di Nagolle omin jaloin kavuten, siinä olikin hommaa. Aurinko poltti hartiat ja kädet ja jalat ja kaiken, mihin osui. Lämpöä vuorillakin lähemmäs +30! Ihanan upeat maisemat ja mahtavaa saada kulkea vuorenrinteitä. Takaisin tullessamme nousimme todella vaativan rinteen ylös ja kuulimme sekä näimme murmelin matkan varrella. Ehdittiin jopa kabiiniin ennen viimeistä laaksoon laskeutumista ja näin vältettiin neljän tunnin alas kapuaminen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti